Kuva: Emmi Moilanen

Chisu tekee töitä yhdessä miesystävänsä kanssa - "Meidän ei tarvitse studiossa paljon puhua"

16.06.2019 09:15 - Iiro Myllymäki

Chisu ja Jori Sjöroos ovat jo julkaisseet yhden yhteisen kappaleen.

Chisu, 37, on omaehtoinen naisartisti, joka ei ole koskaan ollut riippuvainen yhteistyökumppaneista luomisprosessissaan. Nainen tunnetaan siitä, että hän säveltää, sanoittaa ja tuottaa kappaleensa itse. Tänä keväänä julkaistulla Momentum 123 -albumilla Chisu oli entistäkin omavaraisempi, sillä hän ei äänittänyt biiseihinsä bändisoitantaa, vaan teki kappaleet alusta loppuun itse tietokoneellaan.

Yksin tekeminen ei ole ollut täysin itsestään selvä ratkaisu. Chisu kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että joskus hän mietti levy-yhtiöpomo Asko Kallosen kanssa, pitäisikö tuottaja-muusikko Jori Sjöroosin, 43, tuottaa hänen levynsä. Jori Sjöroos tunnetaan parhaiten PMMP:n säveltäjänä ja tuottajana, ja viime aikoina hän on muun muassa tuottanut Vestaa ja tehnyt omia soolobiisejä.

- Tulimme Askon kanssa siihen lopputulokseen, että ei se varmaan olisi hyvä ratkaisu, koska hän tekisi aivan samanlaisen levyn kuin minä, Chisu sanoo.

Kumppanit ja työkumppanit

Chisun ja Jori Sjöroosin tiet ovat kuitenkin kohdanneet, sekä työ- että yksityiselämässä. Kaksikko seurustelee, ja lisäksi he ovat alkaneet tehdä musiikkia yhdessä.

- On ollut ihan sairaan kivaa, Chisu tiivistää parin musiikillisen yhteistyön.

Yksi yhteistyön hedelmä on jo jaettu maailmalle. Uuden Muumilaakso-sarjan soundtrackilta löytyy parin Roosberg-duon kappale The Author. Kyseessä on ensimmäinen kappale, jonka kaksikko ylipäänsä on kirjoittanut yhdessä. Roosberg nimenä tulee kaksikon sukunimistä Sjöroos ja Sundberg (Chisun oikea nimi on Christel Sundberg).

Yhteistyö oman puolison kanssa on Chisun mukaan ollut helppoa, sillä pariskunnalla on hyvin samanlainen musiikillinen estetiikka.

- Työnteko yhdessä on tosi helppoa. Meidän ei tarvitse hirveästi puhua studiossa. On meillä mielipide-eroja, eli emme pyri liikaa myöskään miellyttämään toisiamme. Se on tosi tärkeää, Chisu sanoo.

Chisun ja Jori Sjöroosin musiikillista yhteistyötä pääsee arvioimaan Chisun keikoilla. Chisu laittoi uutta tulemistaan varten livebändinsä kokonaan uusiksi, ja nyt bändi koostuu vain Sjöroosista ja muun muassa Ruusut-yhtyeestä tunnetusta Alpo Nummelin. Kokoonpano teki juuri ensiesiintymisensä Helsingissä Sideways-festivaalilla.

Chisu ja Jori Sjöroos ovat yksiä 2000-luvun menestyneimpiä suomalaismuusikoita monilla mittareilla. Heidän musiikkinsa on tavoittanut paitsi suuret massat ja valloittanut radioaallot, myös saanut kriitikot polvilleen. Molemmat on palkittu vuoden tuottajan Emma-palkinnolla, Jori Sjöroos vuonna 2006 ja Chisu vuosina 2009 ja 2011. Chisu oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa nainen, joka palkinnon on saanut. Chisu on voittanut yhdeksän muutakin Emmaa.

Kaikkeen tähän nojautuen joku voisikin väittää, että Chisu ja Jori ovat Suomen musiikillisesti lahjakkain pariskunta.

Allekirjoittaako Chisu tämän väitteen?

- En lähde tuota allekirjoittamaan, pikemminkin yliviivaamaan, Chisu sanoo ja nauraa.

Lue myös: Chisulta radikaali tyylinvaihto - "Ymmärrän, että uusi linja ärsyttää"

Lue myös: Chisu paljastaa heikon puolensa: "Haluaisin luopua uhriutumisesta"

Kilpailut

Uusimmat