Kuva: Lauri Kujanpää

Pelle Miljoona paljastaa yleisen harhaluulon itsestään: "En tiedä, johtuuko se tästä tukasta"

25.10.2019 16:00 - Lauri Kujanpää

Pelle Miljoona on yksi Eläköön SuomiRock -gaalan esiintyjistä.

Suomirokin legenda Pelle Miljoona, 64, julkaisee uuden albumin ensi keväänä kokoonpanolla Pelle Miljoona & Rockers. Yhtyeeltä kuultiin myös ensimmäinen single, Kultaiset vuodet, muutama päivä sitten.

Bändi esiintyy tänään perjantaina Helsingin Nosturi -klubilla.

Miljoona on vastikään lopettanut kiertueen supersuositun Pelle Miljoona & Oy -ryhmän kanssa.

- Oy teki enemmän keikkoja kuin aluksi piti! Fiilis oli niin hyvä, että päätettiin sen ensimmäisen rundin jälkeen, että näitä täytyy tehdä lisää, Miljoona pohjustaa Voice.fi:n haastattelussa ja jatkaa:

- Meillä on vielä yksi keikka Oy:n kanssa marraskuussa Oulussa ja sitten se touhu loppuu. Sen bändin tarkoitus ei ole olla jatkuvasti tien päällä, sillä kaikilla meillä on niin paljon muita juttuja.

Pelle Miljoona Oy koki pienen kriisin uransa alkuaikoina, kun bändissä soittaneet Andy McCoy sekä Sami Yaffa lähtivät Tukholmaan perustamaan Hanoi Rocksia, eivätkä ilmoittaneet asiasta. Tästä ei kuitenkaan jäänyt pahaa verta Pellen, McCoyn ja Yaffan välille.

- Se oli periaatteessa ihan ok, mutta tietenkin se tapa, millä he lähtivät, oli vähän hassu. Mentiin silloin Lidon toimistoon pummaamaan hieman ennakkoa ja Lido sanoi, että on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät ovat ne, että levy on listaykkösenä. Huonot ne, että Sami ja Andy ovat lähteneet Tukholmaan.

- Ei siinä mitään sen kummempaa kuitenkaan ollut. He olivat nuoria jätkiä silloin ja halusivat luoda uraa. Mitään katkeruutta ei ole ollut.

Rockers soittaa läpileikkauksen Pelle Miljoonan urasta

Pelle Miljoona & Rockers-yhtyeessä soittavat Pelle Miljoonan lisäksi Puka Oinonen,, Tero Siitonen sekä Repa Rantsila.

- Tämä kokoonpano oli aika helppoa koota. Viime talvena aloin väsäämään uusia kappaleita ja mietin, että kenen kanssa teen tämän uuden levyn. Sitten tajusin, että tunnen nämä kyseiset jätkät, ja he halusivat mukaan. Treenasimme biisit ja menimme studioon, Miljoona kertoo.

Koska treenaaminen oli hankalaa arkielämän ohella, päätti bändi mennä maalaismaisemiin muutamaksi päiväksi.

- Olimme landella tällä jengillä muutaman päivän ja treenasimme sitten siellä matskut kuntoon, sillä nykyään on hankala löytää yhteistä aikaa arjesta, kun kaikilla on työt ja muuta. Tuolla sai rauhoittua täysin bänditoimintaan.

Pelle Miljoona & Rockers soittaa keikoillaan tunnettuja hittejä sekä harvinaisia herkkuja.

- Mulla on niin hel*etin paljon biisejä, että on vähän hankala päättää, että mitä lopulta soittaa. Sitä ei halua olla mikään jukeboksi, mutta tietenkin tietyt hitit pitää vetää. Tämän yhtyeen keikoilla kuullaan läpileikkaus meikäläisen urasta.

Arki ja yleinen erehdys

Pelle Miljoona viettää vapaa-aikansa lenkkeillen, biisejä tehden sekä kovasti saunoen. Yksi asia, mitä useat fanit aina luulevat, on se, että Miljoona olisi kova polttamaan pilveä.

- En tiedä, johtuuko se tästä tukasta vai mistä, mutta jossain piireissä mua on pidetty pössyttelijänä. En kuitenkaan noita huumeita harrasta - kokeillut olen kylläkin. Keskiolutta tykkään nauttia välillä, mutta muuta en.

Pelle Miljoona on yksi Eläköön Suomirock -gaalan esiintyjistä. Rennossa ja pukupakottomassa gaalassa suomirockin eturivi astelee lavalle heittämään kukin pari biisiä Antti ”Letku” Lehtisen johtaman Eläköön SuomiRock -orkesterin säestämänä. Lisäksi gaalassa palkitaan suomalaisen rock-musiikin osaajia ja legendoja sekä jaetaan Iltalehden ja Bauer Median jakama 5000 euron stipendi.

Mukana juhlahumussa ovat Happoradio, Arttu Wiskari, Klamydia, Mokoma, Samuli Putro, Irina ja Pelle Miljoona. Liput gaalaan voi ostaa Tiketistä.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Maailman parhaat live-esiintyjät listattiin - katso top25-lista

Lue myös: Pelle Miljoona Oy jatkaa keikkailuaan - tsekkaa paikkakunnat

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat