Kuva: AOP

Pyhimyksen tuoreella videolla nähdään 38 suomalaisjulkkista - montako bongaat?

28.10.2019 08:30 - Henna Koste

Suosikkiräppäri julkaisi uuden kappaleen syntymäpäivänään.

Suuren kansan suosioon noussut Pyhimys eli Mikko Kuoppala julkaisee 38-vuotissyntymäpäivänään 28. lokakuuta toisen singlen v!@%#mikko tammikuussa julkaistavalta Mikko-albumilta. Tänä vuonna 2000-luvun alkupuolelta musiikkia julkaissut Pyhimys pokkasi tänä vuonna Emma-gaalassa kuusi pystiä. Tänä vuonna hän voitti myös muun muassa Radio Gaalassa Vuoden radiobiisi -kategorian. Näin muusikko kuvailee tuoretta kappalettaan:

”Lähetään nyt siitä, että oma naama vituttaa. Vasta nyt? Ei, kyl mä oon aina ollu ärsyttävä, mutta nyt se tulee vastaan niin monessa paikassa, niin magnituudi on bulimpi. Ehkä mä jotenki kierosti tavallaan pyrin siihen, että ihmiset kyllästyis muhun yhtä paljon ku mä itseeni, niin sit ois vapaa, hahahahah”, Pyhimys kommentoi tiedotteessa.

Uusi kappale on Väinön Walleniuksen sävellys, joka on säveltänyt myös hitit Jättiläinen ja Kynnet kynnet.

”Väinö tuntee mut niin hyvin, ettei ikinä tarjoo mulle mitään samanlaista mitä ollaan jo kertaalleen tehty. Wallenius yhdisteli biisissä mulle kahta tärkeetä artistia, Leevi and the leavingsiä ja Eminemiä. Sainkin kuunneltavaksi tiedoston, jonka nimi oli Leevinem.mp3.”

”Mulle tärkeimmät jutut räpissä julkaistiin 2000-luvun alussa, Silloin musa oli myös provosoivampaa, nyt se on mun mielestä tylsää.”

Tuoreella musiikkivideolla voikin Pyhimyksen lisäksi bongata lukuisia tuttuja kasvoja jääkiekkoilijoista toimittajiin ja laulajista tubettajiin.

Katso video alta.

Lue myös: Pyhimys ja Saimaa eivät pelkää mahdollista paskamyrskyä: "Emme ehdi panikoitua"

Kilpailut

Uusimmat