Kuva: AOP

Harry Styles esitti version One Directionin hitistä, fanit sekosivat: "Sukupolvemme Freddie Mercury"

11.12.2019 15:00 - Sallamaari Niittymäki

Huippusuosittu poikabändi One Direction on ollut tauolla vuodesta 2016 lähtien.

Soolouraa luonut laulaja Harry Styles, 25, palasi hetkeksi juurilleen ja esitti oman versionsa entisen poikabändinsä One Directionin kappaleesta. Styles esiintyi Capital FM -radion järjestämässä Jingle Bell Ball -konsertissa Lontoossa. Hän esitti uudet kappaleensa Adore You ja Lights Up. Tämän lisäksi hän yllätti fanit esittämällä One Directionin hittikappaleen What Makes You Beautiful.

Jo kappaleen ensimmäisten sanojen kaikuessa ilmoille, yleisö meni villiksi ja osoitti suosiotaan. Styles lauloi pop-kappaleena tunnetun hitin omalla rosoisella roc'n roll -tyylillään. Laulaja oli pukeutunut harmaaseen glitter-haalariin, joka paljasti hänen näyttävän rinnassa olevan perhostatuointinsa. Hän näytti nauttivan joka hetkestä ja tanssi riehakkaasti ympäri lavaa.

Stylesin veto ei jäänyt huomaamatta myöskään Youtubessa, jossa monet kommentoijat ylistivät nuorta laulajaa.

”Tämä todistaa, että sanoitukset eivät ole kaikki kaikessa. Esitys kuulostaa ihan eri biisiltä. Olen rakastunut!”

”Tuli samanlaiset fibat kuin Freddie Mercuryn lavaesiintymisestä. Harry on meidän  sukupolvemme Freddie Mercury.”

”Kuka muu rakastaa tätä versiota?”

”Tapa, jolla hän ottaa lavan haltuunsa, muistuttaa minua Freddie Mercurysta Live Aid -konsertissa.”

”Rakastan sitä, kun hän laulaa omalla tyylillään.”

”Harry näyttää 70-luvun artistilta ja myös hänen musiikkissaan on 70-lukua. Rakastan.”

Voit katsoa esityksen alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Harry Styles räjäytti somen twiittaamalla tasan yhden sanan, fanit: "Selitä, mitä tämä on!"

Lue myös: Harry Styles kertoo avoimesti huumekokeiluistaan: 'Puraisin kielenpääni irti"

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat