Kuva: AOP

Harry Styles kertoo avoimesti huumekokeiluistaan: 'Puraisin kielenpääni irti"

23.11.2019 14:32 - Sallamaari Niittymäki

Suositusta poikabändistä ponnistanut tähti avautui suhteestaan huumeisiin.

Laulaja Harry Styles, 25, on kieltänyt käyttäneensä huumeita esiintyessään poikabändi One Directionin kanssa. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 2010 ja jäi tauolle vuonna 2016. Bändi nousi tunnetuksi Britannian X-Factorista.

Nyt One Directionin jäätyä taakse Styles myöntää kokeilunsa laittomien aineiden parissa. Hän on kertonut muun muassa purreensa kielen päänsä irti äänittäessään "sienipäissään" uutta Fine Line -albumiaan Malibussa.

Styles muistelee Zane Lanin radioshow’ssa One Directionin aikana vältelleensä huumeita, koska ei halunnut riskeerata bändin mainetta ja menestystä. Vasta yhtyeen jäädessä taakse, Styles on kertonut tuntevansa olonsa tarpeeksi turvalliseksi kokeiluille.

- Kun olin bändissä, ajattelin sen olevan jotain niin paljon isompaa kuin me jäsenet. Enkä aikonut olla se tyyppi, joka p*skoo sen kaiken.

Nyt uutta sooloalbumiaan tehdessään, Styles on sanonut tunnelman olleen paljon riemukkaampi. Hän oli ystäviensä kanssa yhdessa Malibussa ja tunsi olonsa mukavaksi.

- Se meni vähän niin, että halusin käyttää sieniä ja nyt oli hyvä aika pitää hauskaa. Olen 24-vuotias, Malibussa ja teen musiikkia.

Lue myös: Harry Styles räjäytti somen twiittaamalla tasan yhden sanan, fanit: "Selitä, mitä tämä on!"

Lue myös: Pääseekö Harry Styles esittämään Elvistä? Viisi komistusta on ehdolla haluttuun rooliin

Lue myös: Archie Cruz ei kadu kovien huumeiden käyttöä - "Kaikkea olen kokeillut paitsi heroiinia"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat