Ensimmäistä suomalaisen musiikkiesiintyjän kotisivua etsitään
Suomen Jazz- ja pop-arkisto Japa etsii ensimmäistä suomalaista musiikkiesiintyjän kotisivua. Kilpailuun voi osallistua ennen vuotta 1997 julkaistuilla internetsivuilla, joiden kohde on ollut suomalainen tai Suomessa toiminut kokoonpano tai artisti.
Japa myöntää lisäksi tunnustuspalkinnon henkilölle tai taholle, joka on edistänyt musiikin ja internetin välistä suhdetta. Kilpailun ja keruun ohjeet löytyvät osoitteesta www.jazzpoparkisto.net.
Kilpailu päättyy 30.9.2009, kertoo Turun Sanomat.
Tämän hetkisten tietojen mukaan ensimmäisenä Suomalaisena yhtyeenä nettisivunsa avasi CMX, joka oli myös toinen bändi maailmassa, jonka keikka esitettiin internetissä. Voicen Musiikkiuutiset kertoi aiheesta lokakuussa Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä.
Kilpailut
Uusimmat
Kuuluvatko parapähkinät ruokavalioosi? Katso montako niitä on turvallista syödä päivässä
Suomalaiset ovat tyytymättömiä terveydenhuoltoon - etenkin nämä asiat korostuvat
Juhannuksen menoliikenteessä voi olla vesiliirtovaara - sadetta tulossa rankasti
'Siinä ollaan niin sydänverellä ja täysin avoinna' - Helsinki Prideen odotetaan jälleen jättiyleisöä
Kadonneen pohjalaisperheen auto on löytynyt, kertoo poliisi
Näytä lisää