Kuva: Senja Rapila

Red Hot Chili Peppers -rumpali: "Sävellämme uutta musiikkia"

09.01.2020 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

John Frusciante on palannut yhtyeeseen.

Uutisoimme joulukuussa, että pitkään Red Hot Chili Peppers -yhtyeessä aiemmin soittanut kitaristi John Frusciante palaa yhtyeeseen. Samalla bändissä viimeisimmät kymmenen vuotta soittanut Josh Klinghoffer poistuu yhtyeestä.

Nyt yhtyeen rumpali Chad Smith, 58, on paljastanut, että Red Hot Chili Peppers säveltää uutta musiikkia.

- John on tullut takaisin bändiin ja kaikki tietävät sen. Olemme asiasta todella innoissamme, Smith kertoi Rolling Stone -lehden haastattelussa ja jatkoi:

- Teemme ensi kesänä festivaalikeikkoja ja tällä hetkellä sävellämme uutta musiikkia tulevalle uudelle albumille. Koko yhtye on aivan liekeissä siitä, että teemme yhdessä musiikkia. Muuta en vielä uskalla paljastaa!

John Frusciante erosi Red Hot Chili Peppersistä ensimmäistä kertaa vuonna 1992 juuri ennen kuin bändi nousi lavalle Japanissa. Mies ei kestänyt sitä, miten kuuluisia heistä oli tullut ja hänelle oli myös kehittynyt huumeriippuvuus. Mies palasi yhtyeen riveihin vuonna 1998, ja hänen palattuaan yhtye nousi jälleen hittilistojen kärkeen Californication ja By The Way -albumien kanssa. Frusciante erosi yhtyeestä toisen kerran vuonna 2009 bändin ollessa tauolla.

Lue myös: Red Hot Chili Peppersiltä uutinen miehistönvaihdoksesta, fanit sekosivat: "Luojan kiitos!"

Lue myös: Red Hot Chili Peppersin entinen kitaristi teki ikävän teon kollegalleen - "En nähnyt kitaraa enää"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat