Kuva: Lauri Kujanpää

Shiraz Lanen uutuusbiisi tehtiin seksin harrastamista varten - fanin mukaan toimii myös käytännössä

21.01.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Shiraz Lane kiertää alkuvuodesta Suomea ja Eurooppaa.

Suomalainen Shiraz Lane on julkaissut EP:n Vibration I, joka sisältää viisi uutta kappaletta. Kyseinen levytys on ensimmäinen osa kahden EP:n sarjasta, jotka koostavat myöhemmin myös uuden albumin.

Shiraz Lanen laulaja Hannes Kett kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että EP:t tulevat olemaan hyvin erilaisia.

- Halusimme tehdä jotain uutta sekä itsellemme että faneillemme. Olemme julkaisseet kaksi albumia ja varsinkin viimeisin, Carnival Days, oli kaikin puolin onnistunut tekele. Nyt ajateltiin, että tehdäänkin kaksi EP:tä, jotka on kirjoitettu hieman eri aikoina ja ovat näin tuoreempia ja "aikansa kuvia". Vibration I on enemmän sellaista mainstreamia, kun taas tuleva puolisko tulee sisältämään paljon kierompaa ja erikoisempaa materiaalia. Yhdistävänä tekijänä on se, että aina mennään kuitenkin melodia edellä.

Eräs levyn kappaleista kertoo seksin harrastamisesta.

- Pakko ottaa esille tuo Do You -biisi. Siinä ideana oli sellainen, että sen tahdissa voidaan bylsiä! Halusin rakentaa siihen temmon, jonka mukana lantio heiluu, Kett nauraa ja jatkaa:

- Ruotsista tuli sitten fanikirje, että kyseistä biisiä on kokeiltu makuuhuoneessa ja se on todettu hyväksi.

EP:n tunnelmissa mennään selvästi laidasta toiseen, sillä yhdessä kappaleessa Kett laulaa surusta ja tuskasta.

- Pyrin aina saamaan sielun jokaiseen sanaan ja ääneen. EP:llä on myös sellainen kappale, You Will Remain, jossa avasin kaikki vanhat arvet. Tuo kipu kuuluu mielestäni hyvin siinä ja se on todella aitoa.  

Shiraz Lane mielletään usein "tukkahevibändiksi", mutta tämä johtuu lähinnä yhtyeen jäsenten ulkonäöstä. Bändin musiikista kuitenkin kuuluu vaikutteita yli genrerajojen.

- Kyllähän se hieman ketuttaa, kun lyödään yhteen laariin, mutta en tiedä onko sillä loppupeleissä mitään väliä. Kunhan jengi tulee keikoille ja kuuntelee biisejä, niin se minulle aivan sama, mihin genreen meidät tungetaan.

(Shiraz Lane toimii yhteistyöllä ja alta voit kuunnella, kuinka roolit jakautuvat. Juttu jatkuu äänitteen jälkeen)

Kiertue-elämää

Shiraz Lane aloittaa alkuvuoden keikkarupeaman hulppealla tavalla: Yhtye nimittäin suuntaa Yhdysvaltoihin Monsters Of Rock -risteilylle, joka käynnistää moottorinsa Floridasta.

- Ensi kuussa lähdemme viideksi päiväksi risteilemään. Me vedämme siellä kaksi keikkaa ja siellä on kymmeniä loistavia bändejä, kuten hyvät frendimme Hardcore Superstar ja Heat. Myös legendaarisia kasarijyriä, kuten Stryper, Tesla ja Winger, on mukana. Tuo koko risteily on oikeaa rokin juhlaa, Kett sanoo ja jatkaa:

- Onhan tuo Stryper pakko käydä katsomassa. Siistiä nähdä, kun ne heittelevät Raamattuja yleisöön, ja saada sitä kautta itse hieman erikoisempi keikkamuisto, vaikka en itse uskonnollinen olekaan.

Shiraz Lane lähtee myös kiertämään Suomea sekä muuta Eurooppaa pääesiintyjänä. Edellisillä Euroopan-rundeilla bändi on nimittäin esiintynyt lämmittelijänä muun muassa Brother Firetribelle sekä Lordille.

- Tämä on juuri sitä, mitä haluaakin tehdä. Enemmän soittoaikaa, ja mitä enemmän pääsee soittamaan, sitä parempi! Mahtavaa päästä näyttämään ilta toisensa jälkeen, miten törkeän hyvä bändi me ollaan!

Vaikka Kett rakastaakin kiertue-elämää, ei kaikki ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

- Kiertueella ne ongelmat ovat lähinnä sitten siinä muussa ajassa. Jos bussissa joku sairastuu, niin se tauti kiertää kaikki. Tietenkin myös nukkuminen voi olla haasteellista ja rytmi muuttuu täydellisesti.

Nightwish-löytäjä mukana

Shiraz Lane vaihtoi levy-yhtiötä ikävien kokemusten takia ja päätyi Riku Pääkkösen luotsaamalle Ranka Kustannukselle. Pääkkönen tunnetaan muun muassa Spinefarm-levy-yhtiön perustajana sekä miehenä, joka aikoinaan antoi Nightwishille ensimmäisen levytyssopimuksen.

- Meillä oli frendejä tuolla Pääkkösen lafkalla ja olimme juuri hyppäämässä pois edelliseltä levy-yhtiöltä. Edellisen yhtiön toiminta oli jo ehtinyt kyrsiä kunnolla, joten onneksi Pääkkönen otti meidät siipiensä suojiin. Pääkkönen uskoo meihin ja jakaa meidän kanssa samat visiot, joten hän on täydellinen yhteistyökumppani. Arvostamme toisiamme ja Pääkkönen luottaa meihin. On ihanaa, kun on lafkabossina tuollainen heppu, joka on aina saatavilla ja joka on aidosti hyvä tyyppi, Kett kehuu.

Shiraz Lanen Suomen-keikkojen päivämäärät näet alta.

13.3. Tavastia, Helsinki

14.3. Radio Rock -risteily

21.3. Olympia, Tampere

26.3. Lutakko, Jyväskylä

27.3. Kerubi, Joensuu 2

8.3. Henry´s Pub, Kuopio

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Shiraz Lane -muusikot sosiaalisen median haittapuolista: "Hommasta on kadonnut mystisyys"

Lue myös: Shiraz Lane: Ulkomailla yleisö on innostuneempaa kuin Suomessa

Kilpailut

Uusimmat