New Kids On The Block peruu kiertueensa
Paluun tehnyt New Kids On The Block on perunut kiertueensa Australiassa, kertoo YahooMusic.
Viime vuonna paluun keikkalavoille tehnyt jenkkibändi New Kids On The Block julkaisi neljäntoista vuoden jälkeen uuden albuminsa The Block viime syksynä.
Yhtyeen oli määrä aloittaa kiertueensa Australiassa elokuussa, mutta suunnitelmat on peruttu.
Australialainen konserttipromoottori kertoo, että yhtye on joutunut perumaan kiertueen heistä riippumattomista syistä.
Yhtyeen kerrotaan olevan äärimmäisen pahoillaan kiertueen peruttamisesta, mutta mitään suunnitelmia peruttujen päivämäärien korvaamiselle ei olla tehty.
Kilpailut
Uusimmat
5 kesäkukkaa, jotka sopivat juhannuksena tuliaisiksi
Helsinkiläisiltä kysyttiin, koetaanko kaupunki turvattomaksi - vastauksissa korostui paikka ja aika
Suomalaiset söivät viime vuonna entistä enemmän lihaa - mutta mitä muuta lautasiltamme löytyi?
Ethän kuljeta vapoja näin? Poliisi joutunut puuttumaan kalastajien vaaralliseen kuljetustapaan
Ivalon varusmiesonnettomuuden syy selvinnyt - useita turvallisuuslaiminlyöntejä
Näytä lisää