PMMP ja kolme pinnasänkyä Simerockissa
PMMP joutui perumaan alkesän festarikeikkojaan perhesyiden takia. Yhtyeen toinen puolisko, Mira Luoti, on ilmoittanut Simerockin järjestäjille synnyttäneen toisen lapsensa.
Bändi palaa keikkalavoille 12. heinäkuuta Simerockissa ja ottanee keikalle mukaan myös jälkikasvunsa. Festarin promoottori Sime Yliaska kertoi Ylen uutisille, että PMMP:n jälkikasvulle on varattu kolme pinnasänkyä.
Yhtye harjoittelee parhaillaan tulevaa esiintymistään Helsingin Kaapelitehtaalla. Pohjoisin rock-festivaaali Simerock järjestetään Rovaniemellä 10.-12.7.2009. Festivaalilla esiintyy myös Maija Vilkkumaa, Mokoma ja Pete Parkkonen.
Kilpailut
Uusimmat
Erota herkullinen suppilovahvero myrkyllisestä suippumyrkkyseitikistä – näistä merkeistä tunnistat
Omakotitalo syttyi tuleen Kaarinassa - yksi ihminen menehtyi
Tältä näyttävät ensi alkuvuoden uudet postimerkit - aiheina muun muassa Karvakuonot ja Pride
YK täyttää tänään 80 vuotta
Pörssisähkön hinnassa tänään muita selvästi kalliimpia vartteja
Näytä lisää