Kuva: AOP/Juha Metso

Eppu Normaali lopettaa - yhtye soittaa viimeiset keikkansa ensi vuonna

23.10.2025 12:32 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Yhtye soittaa viimeisen keikkansa Ratinan stadionilla elokuussa.

Legendaarinen suomalaisyhtye Eppu Normaali lopettaa uransa ensi vuonna. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

Yhtyeen muodostavat Martti SyrjäMikko ”Pantse” SyrjäJuha TorvinenAku Syrjä ja Sami Ruusukallio. Keikkalavat jättävä yhtye täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

"Olemme kulkeneet pitkän matkan tanssilavojen pikkulavoilta isoille areenoille. Punk ja Yäk -biiseistä poppiin. Se on sisältänyt kaikenlaista, mutta aina olemme halunneet tehdä kaiken omalla tavallamme. Viime vuosina keikat ovat sujuneet loistavasti, ja niistä on jäänyt hyvä mieli. Ja juuri näin hyvä mieli tästä kaikesta tulee jäädäkin. Tästä syystä, samalla kun juhlimme ensi vuonna 50. vuottamme, haluamme samalla jättää jäähyväiset kuulijoillemme ja yleisöllemme. Haluamme tehdä tämän omalla tavallamme. Koska kaikki kuitenkin loppuu joskus, haluamme lopettaa keikkailun, kun olemme vielä terveitä, hyviä ja onnellisia", yhtye summaa tiedotteessa.

Yhtye soittaa vihoviimeiset jäähyväiskeikkansa ensi kesänä. Ensimmäinen jäähyväiskonsertti järjestetään Helsingin Bolt Arenalla 6. kesäkuuta ja viimeisen keikkansa yhtye soittaa Tampereella Ratinan stadionilla 8. elokuuta. 

Ennen lopettamista yhtye tekee alkuvuodesta myös akustisen konserttisalikiertueen ja soittaa kesällä festareilla. Voit katsoa Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskeikkojen päivämäärät ja keikkapaikat alta:

28.1. Kuhmo, Kuhmotalo

29.1. Oulu, Madetojasali

30.1. Pori, Promenadisali

6.2. Hämeenlinna, Verkatehdas

7.2. Tampere, Tampere-talo

12.2. Helsinki, Kulttuuritalo

13.2. Järvenpää, Sibeliussali

14.2. Turku, Logomo

18.2. Jyväskylä, Paviljonki

19.2. Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli

20.2. Kuopio, Musiikkikeskus

5.3. Kouvola, Kuusankoskitalo

6.3. Lahti, Sibeliustalo

7.3. Hyvinkää, Hyvinkääsali

Legendaarinen Eppu Normaali ei esiinny enää ensi vuoden jälkeen. (kuva: Harri Hinkka)

Lue myös: Tutkimus paljastaa suomalaisten suosikkiartistit – ykkösenä Eppu Normaali

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.