Kuva: all over press

Mötley Crüe -laulaja odottaa lavalle pääsyä - "En ole koskaan ollut näin kauaa esiintymättä"

29.10.2020 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kuten monella muullakin artistilla, on koronavirus perunut Vince Neilin keikkasunnitelmat.

Mötley Crüe -yhtyeen laulaja Vince Neil, 59, oli vieraana Hunger Hunt Feast -podcastissa. Haastattelussa tuli ilmi, että Neil ei ole koskaan ollu niin kauaa esiintymättä kuin nyt korona-aikana.

Aluksi Neil kertoi tunteitaan Mötley Crüen paluusta keikkalavoille.

- Oli todella hienoa, että niin moni ihminen halusi meidän palaavan soittamaan. Olimme viisi vuotta erossa ja ajattelimme silloin, että olipas kiva matka ja nyt olemme valmiita. Kiersin pitkään sooloyhtyeeni kanssa, ja nyt kun koronavirus iski, en ole tietenkaan voinut tehdä juuri mitään, Neil sanoi ja jatkoi:

- Muutaman keikan aion kuitenkin tänä vuonna soittaa ihan vain hauskuuden vuoksi. Pakko sanoa, että en ole koskaan ollut näin kauaa esiintymättä sen jälkeen, kun täytin 16. Mahtavaa päästä takaisin lavalle!

Mötley Crüen piti palata keikkalavoille viime kesänä ja kiertää stadioneita yhdessä Def Leppardin, Poisonin sekä Joan Jett and the Blackheartsin kanssa. Nyt kuitenkin vallitsevan koronaviruspandemian takia keikat on siirretty vuoteen 2021.

Bändin manageri Allen Kovac paljasti viime vuonna, että yhtye panosti kovasti paluuseen.

- Jotkut heistä työskentelevät personal trainereiden kanssa, jotkut taas ravintoterapeuttien. He haluavat tuoda parastaan tulevalle kiertueelle. He juuri kertoivat, että ovat innoissaan ja täysin valmiita palaamaan.

Lue myös: Mötley Crüen Tommy Lee muistaa edelleenkin Porin traagiset tapahtumat: "Koko paikka oli tuhottu"

Lue myös: Mötley Crüe -laulajan tyttöystävä: "Vince treenaa kuin hullu!"

Lue myös: Mötley Crüen ja Def Leppardin jäsenet muistelevat traagisia autokolareita - "Purskahdin itkuun"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat