Kuva: AOP

Ariana Granden härski laskutoimitus ilahduttaa uutuuslevyllä - "Se on hauska ja typerä biisi"

03.11.2020 22:15 - Iiro Myllymäki

Poptähti myöntää miettineensä, sopiiko 69-asennolle tehty oodi muuten herkälle albumille.

Laulaja-lauluntekijä Ariana Grande, 27, julkaisi kuudennen studioalbuminsa Positions viime perjantaina. Albumin lyriikoissa on monia viittauksia seksiin, mutta kenties seksuaalisin kaikista on levyn toinen single 34+35. Matematiikantaitoiset varmaan jo tajusivatkin, että yhteenlaskun lopputulos on 69. Esimerkiksi Clash-julkaisu on kuvaillut kappaletta Granden ”seksuaalisesti suorasukaisimmaksi” kappaleeksi.

Oodi rakastelulle ja 69-asennolle lähti Ariana Granden mukaan vitsistä. Nainen on selittänyt kappaleen taustoja Zach Sang Show -radio-ohjelmassa.

- Se on hulvaton, hauska ja typerä biisi, Grande sanoo.

Naisen mukaan kappaleen idea sai alkunsa hänen ja biisinkirjoituskumppanien kuulemasta jousisovituksesta, joka sai heidät miettimään Disney-musiikkia. He halusivat kirjoittaa jousisovituksen pohjalta kappaleen, jonka sanoitus olisi mahdollisimman kaukana perinteisestä Disney-maailmasta. Kappaleen ovat kirjoittaneet Granden kanssa Tommy Brown, Steven Franks, Peter Lee Johnson, Tayla Parx, Victoria Monét, Scott Nicholson, Xavier Herrera ja Albert Stanaj.

Kappaleessa pyydetään muun muassa seksin toista osapuolta ”panemaan aamunkoittoon asti” ja ”antamaan vauvoja”. Kieli poskessa tehdyn kappaleen, kuten monen muunkin Positions-levyn biisin, on tulkittu kertovan Granden tuoreesta suhteesta kiinteistönvälittäjä Dalton Gomezin kanssa.

Ariana Grande kertoo, että häntä epäilytti laittaa 34+35-kappaletta albumille.

- Pelkäsin, että se voisi olla häiriöksi loppualbumin herkkyydelle ja suloisuudelle. Se on hauska biisi, joka kuitenkin ansaitsee olla albumilla.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta. Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Nainen on toki aiemminkin laulanut seksistä. Esimerkiksi vuoden 2016 Side to Side -hitissä lauletaan Granden mukaan "paikkojen kipeytymisestä seksin takia".

Lue myös: Ariana Grandea syytetään kopioinnista - huomaatko kappaleissa samankaltaisuuksia?

Lue myös: Ariana Grande esiintyy presidenttinä, fanit sekosivat: "Äänestäisin heti!"

Lähteet: Buzzfeed, Clash

Kilpailut

Uusimmat