Kuva: AOP

Supersuosittu Little Mix -yhtye kutistuu kolmikoksi - lopettavalta jäseneltä rehellinen avautuminen

15.12.2020 13:15 - Iiro Myllymäki

Jesy Nelson jättää tyttöbändin yhdeksän vuoden jälkeen.

Brittiläinen tyttöbändi Little Mix on ilmoittanut, että yksi neljästä jäsenestä jättää bändin. Jesy Nelson, 29, kertoo lähtevänsä yhtyeestä yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen. Syyksi nainen kertoo sen, että hän haluaa nyt keskittyä omaan hyvinvointiinsa.

Jesy Nelson (kuva: AOP)

”Totuus on, että viime aikoina bändissä oleminen on todella koetellut mielenterveyttäni. Tyttöbändissä olemisen jatkuva paine ja odotuksiin vastaaminen on todella rankkaa. Ihmisen elämässä tulee aika, kun tulee panostaa itsestään huolehtimiseen sen sijaan, että pyrkisi tekemään muut onnelliseksi”, Jesy Nelson perustelee Instagramissa julkaisemassaan tiedotteessa.

Hän kiittää tiedotteessa fanejaan ja bänditovereitaan vuolaasti.

”Toivottavasti jatkatte unelmienne toteuttamista ja musiikin tekemistä”, Nelson viestittää entisille yhtyetovereilleen Leigh-Anne Pinnockille, Jade Thirlwallille ja Perrie Edwardsille.

Naisen koko tiedotteen pääset lukemaan alta tai tästä linkistä.

Muut Little Mixin jäsenet ovat osoittaneet täyden tukensa Jesy Nelsonin päätökselle.

”Tämä on todella surullista meille kaikille, mutta tuemme Jesyä täysin. Rakastamme häntä todella paljon ja olemme samaa mieltä siitä, että hänen on tärkeää vaalia mielenterveyttään ja hyvinvointiaan”, Little Mix kertoo omassa Instagram-päivityksessään.

Kolmikko vahvistaa, että he aikovat jatkaa yhtyeen taivalta ilman Nelsonia. Voit lukea Little Mixin päivityksen alta tai tästä linkistä.

Little Mix nousi maailmankartalle vuonna 2011 voitettuaan Ison-Britannian X Factor -kilpailun. Sittemmin yhtye on myynyt yli 50 miljoonaa levyä ja voittanut muun muassa Brit-gaalan palkintoja.

Lue myös: Tyttöbänditähti avautuu itsemurhan yrittämisestä - erikoinen pakkomielle vei pohjalle

Lue myös: Tyttöbänditähti nousi lavalle asussa, joka sopii hyvin vuoteen 2020 - katso kuva "turvavälimekosta"

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat