Kuva: Mikko Räsänen

Yllätys! Danny siirtyy Mökkitien artistiksi Erika Vikmanin rinnalle

12.01.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Danny on solminut levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa.

Musiikkilegenda Ilkka ”Danny” Lipsanen, 78, on siirtynyt Mökkitie Recordsin artistiksi. Levy-yhtiö on osin Arttu Wiskarin perustama, ja se toimii Warner Music Finlandin alaisuudessa. Mökkitie Recordsin artisteihin kuuluu muun muassa Dannyn entinen naisystävä Erika Vikman, 27.

Mökkitie kertoo tiedotteessa, että Dannyn musiikkia luotsaamaan ryhtyy Janne Rintala, joka on ollut monen Arttu Wiskarin hitin taustalla. Rintalan kynästä ovat lähtöisin myös Erika Vikmanin hitit Cicciolina ja Syntisten pöytä.

Erika Vikman ja Danny ilmoittivat erostaan syksyllä 2020. (kuva: Emmi Moilanen)

Danny ja Janne Rintala ovat käyneet keskusteluja tulevasta materiaalista jo pitkään, ja kappaleita on työstetty nyt jo toista vuotta. Tulevasta ensimmäisestä julkaisusta tiedotetaan pian.

- Tunnen suurta tyydytystä ja onnellisuutta, kun saan Jannen tekstien kautta katsoa elämää Suomessa ja tulkita hänen musiikkiaan suomalaisille. Saan jälleen kerran olla tekemässä musiikkia kanssaihmisilleni tämän aikakauden mestarismiehen kanssa. Jannen myötä olen saanut astua mestarillisen tarinankertojan kyytiin. Hänen laulunsa herättävät ajatuksia, tunteita ja tunnelmia uudella tavalla, mikä on tärkeää tulkitsijalle. Sanat ovat laulajalle kuin savi kuvanveistäjälle – laulaja saa puhaltaa niihin hengen. Saan liikkua ja tulkita uudella tasolla. Jannen tasolla! Kansamme rakastaa tarinoita ja lienee sanomattakin selvää, että niin teen minäkin, Danny sanoo.

Mökkitie Recordsin toimitusjohtaja Olli Saksa toivoo, että he voivat yhteistyöllä Dannyn kanssa luoda suomalaisille ”jotain ikuista”.

- Olemme työstäneet Dannyn materiaalia jo pitkään. On ollut mieletöntä nähdä kuinka Dannyn vuosikymmenten kokemus yhdistettynä Mökkitien innovatiiviseen kotimaisen musiikin osaamiseen on luonut jotain ainutkertaista, Saksa kertoo.

Danny on tehnyt musiikkia jo seitsemällä vuosikymmenellä. Hänen hitteihinsä lukeutuvat muun muassa Kauan, Kesäkatu, Tuuliviiri ja Tahdon olla sulle hellä.

Lue myös: Mira Luoti seuraa Erika Vikmanin jalanjäljissä - "Mä oon niin onnellinen"

Lue myös: Erika Vikmanilla ja Dannylla eriävät näkemykset Cicciolina-ilmiöstä: "En käyttäisi sanaa rooli"

Kilpailut

Uusimmat