Kuva: Silja Minkkinen

Räppäri Yeboyahin unelmat eivät liity mammonaan - "Haluan raivata tilaa seuraavalle sukupolvelle"

29.01.2021 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yeboyah julkaisi tänään perjantaina uuden Kredi-kappaleen.

Kovassa nosteessa oleva helsinkiläisartisti Yeboyah julkaisi viime viikolla uuden, suoraan Spotify-listan top30:een nousseen kappaleen Mitä tarviit, mutta se oli vasta alkusoittoa. Tänään julkaistu uusi single Kredi feat. NCO jatkaa vauhdilla alkanutta Yeboyahin vuotta 2021.

- Me ollaan NCO:n kanssa tunnettu jo jonkun aikaa ja olen aina fiilannut hänen juttujaan. Tämä on meidän ensimmäinen biisi yhdessä, ainakin eka joka näkee päivän valon, Yeboyah kertoo Suomiräpin haastattelussa juontaja Aleksi Korpijaakolle.

Yeboyah allekirjoitti vastikään levytyssopimuksen Sony Music -levy-yhtiön kanssa.

- Kappaleet ovat syntyneet pääosin tuottaja Yrjänän kanssa ja levy-yhtiö on tukenut niiden julkaisussa. En kuitenkaan koe, että suuri levy-yhtiö vaikuttaa mitenkään siihen itse musiikkiin.

Yeboyah on toiminut musiikkialalla jo useamman vuoden ja uusi levy-yhtiö mahdollistaa jälleen eri tavotteiden saavuttamista. Mutta millaisia unelmia räppärillä on?

- Mun unelma on elää rikas elämä, joka ei tarkoita rahaa ja blingii, vaan ystäviä ja perhettä. Unelmoin siitä, että voin raivaa tilaa seuraavalle sukupolvelle, jotta niillä ois hieman helpompaa, ja että me saadaan rakennettua kaikille tasavertaisempaa elämää.

Voit kuunnella Kredi-kappaleen alta tai täältä.

Lue myös: Biiffi ohi? Gettomasa puhalsi omalta osaltaan pelin poikki ja lähetti terveisiä Lukas Leonille

Suomiräp ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa. 

Kilpailut

Uusimmat