Velvet Revolver jatkaa vokalistijahtiaan

11.08.2009 08:31 -

Viime vuonna Velvet Revolver -yhtyeen jättäneen, laulaja Scott Weilandin paikkaajan löytäminen on osoittanut yhtyeelle työlääksi projektiksi. Kitaristi Slash kertoo, että yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia aikaisintaan ensi kesänä.

- Emme ole vieläkään löytäneet vokalistia. Pidimme pari viikkoa sitten bändipalaverin ja päätimme jatkavamme edelleen uuden laulajan etsimistä. Kuuntelemme siis aktiivisesti meille lähetettyjä demoja ja seuraamme eri laulajien nettisivuja, Slash kirjoittaa Myspace-sivuillaan.

Kitaristi on hiljattain saanut valmiiksi soololevynsä ja sunnittelee lähteävänsä albumin tiimoilta kiertueelle ensi keväänä. Mies kuitenkin sanoo, että sopivan Velvet Revolver -laulajan löytyessä hän on ehdottomasti valmis lykkäämään muuttamaan omia suunnitelmiaan.

- Tiedämme, että sopiva laulaja on tuolla jossain. Jos kaikki menisi putkeen, löytäisimme oikean vokalistin ennen kuin suuntaan omalle soolokiertuelleni. Siinä tapauksessa voisimme aloittaa työstämään uutta musiikkia hyvinkin nopeasti, mies kertoo.

Basisti Duff McKagan kertoi viime keväänä Rolling Stone lehdelle bändin löytäneen paikkaajan Weilandin tilalle. Miehet olivat kuitenkin parin viikon jälkeen huomanneet, ettei uusi mies loppupeleissä olekaan sopiva yhtyeen riveihin.

Kilpailut

Uusimmat