Rockin superkokoonpano heitti viikonloppuna yllätyskeikkoja

31.08.2009 20:16 -

Foo Fightersin Dave Grohlin, Led Zeppelin-legenda John Paul Jonesin sekä Queens Of The Stone Age -nokkamies Josh Hommen muodostama Them Crooked Vultures -yhtye yllätti brittifanit viime viikonloppuna. Bändi heitti nimittäin yllätyskeikat peräkkäisinä päivinä kaksilla eri festareilla, raportoi spinner.com

Bändin keikkojen brittiläisillä Leeds- ja Reading-festivaleilla oli alunperin tarkoitus olla salaisuuksia. Esiintymiset eivät kuitenkaan olleet kellekään suoranaisia yllätyksiä, sillä bändin keikoista oli huhuttu jo pitkään etukäteen.

Them Crooked Vultures esiintyikin odotetusti niin Leeds- kuin Reading-festareilla innokkaan yleisön edessä. Laulaja-kitaristi Josh Homme oli konserttiyleisön mukaan vilpittömän innoissaan hyvästä vastaanotosta. Myös rumpujen takana istuva Dave Grohl oli intoutunut molemmilla keikoilla poseeraamaan valokuvia ottavalle yleisölle samalla kun ihmiset olivat hurranneet miehen nimeä.

Viikonlopun festarikeikkojen lisäksi superbändi on heittänyt hiljattain enemmänkin keikkoja Euroopassa. Viime perjantaina bändi esiintyi Arctic Monkeys -yhtyeen lämmittelijänä Lontoon Brixton Academyssä.

Them Crooked Vulturesin debyyttilevyn odotetaan ilmestyvän ensi vuoden puolella.

Kilpailut

Uusimmat