Kuva: YouTube / Måneskin

Vähäpukeisuutta ja suudelmia - Måneskinin uusi musiikkivideo keräsi nopeasti hurjan katselumäärän

16.07.2021 12:15 - Senja Rapila

I Wanna Be Your Slave -kappale julkaistiin maaliskuussa. Se on osa yhtyeen toista studioalbumia nimeltä Teatro d’ira – Vol. I.

Euroviisuvoittaja Måneskin on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleelleen I Wanna Be Your Slave. 

Musiikkivideosta kertovassa tiedotteessa sanotaan, että musiikkivideo vie yleisön keskelle voyeristista looppia, missä kielletyt halut ja himot sovitetaan pienillä uhrauksilla. Rohkealla ja suodattamattomalla videolla Måneskin reflektoi kappaleen tunnelmaa ja sanoituksia, joissa erilaiset antiteettiset hahmot puhuvat seksuaalisuudesta sen kaikissa vivahteissa. 

Kappaleen rohkealla videolla bändi haastaa ronskisti normeja ja ravistuttaa katsojiaan. Esimerkiksi yhtyeen laulaja Damiano, 22, nähdään videolla rintaliiveissä ja suutelemassa bänditovereitaan. Bändin jäsenten välisiä suukkoja nähtiin myös Euroviisulavalla.

Perjantaiyönä ensiesityksensä saanut video on kerännyt nopeasti miljoonia katsojia. Video on noussut YouTuben katsotuimpien videoiden kärkikolmikkoon vain kolmentoista tunnin jälkeen.

Katso musiikkivideo alapuolelta.

Damiano on kertonut aiemmin, että yhtye inspiroituu vanhoista bändeistä ja niiden kulta-ajoista. Lisäksi Damiano mainitsee brittilaulaja Harry Stylesin, 27: tämän pukeutumistyyli ja kokeileva tyyli musiikissa toimivat myös innoittajina nuorten muusikoiden tekemiselle.

Lue myös: Viisuvoittaja Måneskin on saanut vaikutusvaltaisia ihailijoita - Miley Cyrus lähestyi Instagramissa

Lue myös: Queenin Greatest Hits -levy nousemassa listaykköseksi Briteissä ensimmäistä kertaa 40 vuoteen

Lue myös: Italian euroviisuvoittaja Måneskin kommentoi tiukasti solistin huumekohua: "Typerää paskaa"

Kilpailut

Uusimmat