Kuva: Emmi Moilanen

Nyt se vihdoinkin tapahtuu - Erika Vikman julkaisee odotetun debyyttialbumin

28.07.2021 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Albumia juhlitaan myös kahdella keikalla Helsingissä.

Laulaja Erika Vikman, 28, julkaisee odotetun debyyttialbuminsa Erika Vikman 20. elokuuta.

Vikman on työstänyt albumiaan Mökkitie Recordsin biisintekijöiden kanssa.

- Olen todella innoissani, että pääsen vihdoin julkaisemaan kauan odotetun debyyttialbumini. Albumi kiteyttää sen, kuka olen ja mitä sanottavaa minulla on. Olemme hioneet albumia kaikessa rauhassa niin, että voimme seistä ylpeänä sen takana. Albumi henkii tyylilleni ominaisesti menneitä aikoja, mutta on kiinni sopivasti myös tässä päivässä. Toivon, että rankan vuoden jälkeen albumi tuo iloa, vapauden tunnetta ja ripauksen syntiä kuulijoidensa elämään.

Erika Vikman albumin levyjulkkareita juhlistetaan lauantaina 21. elokuuta Helsingin Tavastialla kahden keikan voimin. Laulaja kiertää myös ahkerasti Suomea loppukesän aikana.

Keikkapäivämäärät

To 29.07. Viking Gabriella, Helsinki-Kotka

Pe 30.07. Apianiemi, Valkeakoski

La 31.07. Qstock, Oulu

Pe 06.08. Sampea ja Samppanjaa, Varkaus

La 07.08. Järvenpää Soi, Järvenpää

La 07.08. Summerdance, Peräseinäjoki

Pe 13.08. Seinäjoen Vauhtiajot, Seinäjoki

La 14.08. Koria Roll, Koria

Pe 20.08. Uittamon Paviljonki, Turku

La 21.08. Tavastia, Helsinki

La 21.08. Tavastia, Helsinki

Pe 27.08. Tahko Beer Festival, Tahko

La 28.08. Saaristo Open, Kaarina

La 28.08. Festivaali, Tampere

Ensimmäisen singlensä Erika Vikman julkaisi jo vuonna 2015. Laulaja nousi koko kansan suosioon nyt jo platinarajan ylittäneellä Cicciolina -kappaleellaan sekä huikealla menestyksellään viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa.

Myös viime syksynä julkaistu Syntisten pöytä saavutti poikkeuksellisen suuren suosion. Platinarajan ylittänyt kappale pysytteli pitkään Suomen Spotifyn top50 -listalla ja kappaleen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli neljä miljoonaa kertaa.

Lue myös: Suomalaisjulkkisten ihanimmat kesätyylit - 10 inspiroivaa asua, jotka haluat kopioida

Lue myös: Erika Vikmanilta yhteistyömallisto suomalaismerkin kanssa - katso, miltä se näyttää

Kilpailut

Uusimmat