Nelly Furtado teki listahistoriaa

08.09.2009 15:21 -

Laulajatähti Nelly Furtado on tehnyt Billboard-listahistoriaa. Neito on ensimmäinen pohjois-amerikkalainen laulaja, joka on ottanut haltuunsa Hot Latin Songs -listan kärjen alunperin espanjan kielellä kirjoitetulla kappaleella, kertoo starpulse.com

Aiemmin kaikki Billboardin Hot Latin Songs -listan kärkeen pääseet kappaleet ovat olleet espanjaksi käännettyjä versioita alunperin englanninkielisistä kappaleista. Furtadon ykköspaikalle kiilannut Manos Al Aire -biisi on ensimmäinen single tähden ensi viikolla ilmestyvältä Mi Plan -levyltä.

Manos Al Aire -kappale on saavuttanut listasuosiota myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Biisi on ollut listojen kärkipäässä muun muassa Saksassa, Italiassa, Kolumbiassa ja Meksikossa.

Furtado on kertonut, että hän halusi tehdä levyn espanjaksi pystyäkseen ilmaisemaan itseään paremmin. Äidinkielenään portugalia puhuva tähti on jo aiemmin julkaissut latinalaisvaikutteista musiikkia.

Laulaja esimerkiksi duetoi suositun vuonna 2002 supersuositun Juaneksen kanssa Fotografia -kappaleella, joka kipusi listojen kärkeen 12 maassa. Furtado on myös tehnyt yhteistyötä muiden latinotähtien kanssa.

Kilpailut

Uusimmat