Kuva: AOP

Basistilegenda ei koskaan halunnut olla Black Sabbathin jäsen - toisin kävi

01.01.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Glenn Hughes lauloi Black Sabbathin Seventh Star -albumilla.

Legendaarinen basisti-vokalisti Glenn Hughes, 70, toimi 1980-luvulla tovin Black Sabbathin laulajana. Tuolloin Black Sabbath -kitaristi Tony Iommi, 73, oli tekemässä soololevyä, mutta levy-yhtiön vaatimuksesta Seventh Star -albumi julkaistiinkin Black Sabbathin nimellä, tarkemmin Black Sabbath featuring Tony Iommi.

- Tony halusi tehdä sooloalbumin. Minun piti ensin laulaa muutama kappale, mutta Tony pyysi minua aina takaisin ja päädyinkin olemaan levyn ainoa laulaja, Hughes kertoi In The Trenches with Ryan Roxie -podcastissa ja sanoi, että albumilla piti olla mukana myös Rob Halford sekä Ronnie James Dio.

Hughes ei koskaan halunnut olla Black Sabbathin jäsen.

- Halusin auttaa Tonya soololevyn kanssa eikä minun pitänyt koskaan olla Black Sabbathissa. Mutta Tonyn kanssa oli mahtavaa tehdä töitä ja olemme nauhoittaneet nyt kolme albumia yhdessä.

Kattavan soolouran lisäksi Hughes on tehnyt levyjä myös muun muassa Gary Mooren ja Joe Lynn Turnerin kanssa. 1970-luvulla Hughes toimi Deep Purplen basistina.

Lue myös: Black Sabbathin legendaarinen rumpali haluaisi tehdä uuden Sabbath-albumin - "Olen idealle avoin"

Lue myös: Black Sabbath -legenda Tony Iommi julkaisi vuosien tauon jälkeen uuden kappaleen

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat