Kuva: Mikko Räsänen

Def Leppard -kitaristi uskoo, että Vince Neil on kesällä kunnossa - "En ole huolissani"

13.05.2022 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Def Leppard ja Mötley Crüe keikkailevat kesällä yhdessä.

Mötley Crüe, Def Leppard, Poison ja Joan Jett & The Blackhearts aloittavat kesällä stadionkiertueen Yhdysvalloissa. Def Leppard -kitaristi Phil Collen, 64, sanoo, että kattaus olisi mahtavaa tuoda myös muualle maailmaan.

- Haluamme kiertää tällä kokoonpanolla myös Euroopassa, Australiassa, Japanissa ja kaikkialla muualla. On tärkeää, että kaikki pysyvät osana tiimiä, ja juttelemmekin paljon yhtyeiden kanssa ja vaihtelemme ajatuksia, Collen kertoo KSHE 95 -radiokanavalle.

Faneissa huolta on herättänyt eniten Mötley Crüe -laulaja Vince Neilin kunto. Viime vuoden kesäkuussa Neil joutui jättämään keikan kesken äänen petettyä ja lokakuussa laulaja mursi kylkiluitaan pudottuaan lavalta

Collen ei ole huolissaan siitä, etteikö Neil olisi kunnossa.

- En ole huolissani. Puhun jatkuvasti Nikki Sixxin kanssa ja olen tuntenut Vincen ikuisuuden. He ovat osa tiimiä. Pysymme tiiviinä yksikkönä, Collen sanoo.

- En malta odottaa, että pääsemme kiertueelle. Eiköhän Vincekin tee kovasti töitä. Meillä on myös personal trainer mukana rundilla, kitaristi jatkaa.

Kyseessä ovat Mötley Crüen ensimmäiset keikat sitten vuoden 2015, kun yhtyeen piti laittaa pillit pussiin. The Dirt -elämäkertaelokuvan menestys ja sen kautta parantuneet välit kuitenkin ajoivat yhtyeen takaisin aktiiviseksi.

Lue myös: Mötley Crüe on aloittanut harjoitukset jättikiertuetta varten

Lue myös: Mötley Crüe -laulajan kunto herättää huolta - "Tuollako äänellä hän laulaa stadioneilla?"

Lähde: Blabbermouth

Uusimmat