Brittibändiä ei kiinnosta Amerikan valloitus
Brittibändi Kasabian ei välitä, jos heidän musiikkinsa ei menesty Amerikassa. Kasabianin mukaan Amerikan valloituksella ei ole mitään merkitystä.
The Sun -lehden haastattelussa Kasabianin keulahahmo Tom Meighan kertoi, ettei yhtyettä hetkauta singlensä vaatimaton 10 000 kappaleen myynti Yhdysvalloissa.
- Se eteni sijalle 98, mikä on ihan paska. Vain Coldplay ja U2 menestyvät Amerikassa, Meighan kertoi.
Laulajan mukaan brittibändien täytyy kiertää Amerikassa pitkän aikaa saavuttaakseen edes jonkun laista menestystä. Tällä hän viittasi Coldplayn vahvaan tahtoon valloittaa amerikkalaiset keikkailemalla.
Kasabian tunnetaan Suomessa muun muassa kappaleestaan Underdog.
Kilpailut
Uusimmat
Suomi oli vuonna 2024 Euroopan kolmanneksi kallein maa ostaa alkoholia
Poliisiksi tekeytyneet soittajat ovat saaneet huijattua suomalaisilta jo yli 150 000 euroa
Saitko tällaisen viestin Ulosottolaitoksen nimissä? Poista se välittömästi
Moni säilyttää polttopuita laittomalla tavalla
Sisävesillä on jo paikoittain havaittu hieman sinilevää
Näytä lisää