Kuva: AOP/Tomi Natri

Kummien hyväntekeväisyyskonsertti kerää jälleen tähtiartistit yhteen - mukana muun muassa Pete Parkkonen

23.11.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Konsertin juontavat Sara Parikka ja Jaakko Loikkanen.

Lastenklinikoiden Kummien Joulumielelle-hyväntekeväisyyskonsertti kerää tänäkin vuonna varoja lapsipotilaiden hyväksi.

MTV:n tiedotteen mukaan tänäkin vuonna hyvän tarkoituksen puolesta lavalle nousevat monet tunnetut artisti kuten Pete Parkkonen, Ilta, Suvi Teräsniska, Laura Närhi, Arja Koriseva, Maria Lund, Jore Marjaranta ja Elias Kaskinen. Konsertin juontavat kummivaikuttajat Sara Parikka ja Jaakko Loikkanen.

"Muistan edelleen, kun olin ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten Kummien mukana vierailemassa silloisen lastenklinikan osasto Kympillä. Olen aina kokenut kummivaikuttamisen merkittäväksi, ja nyt kolmen lapsen äitinä asia koskettaa vielä entistä vahvemmin. Kummien konsertitkin ovat kulkeneet matkassani teini-iästä saakka, joten on erityisen hienoa päästä mukaan keräämään tällä tavoin varoja pienten potilaiden hyväksi”, Parikka kuvailee tiedotteessa.

Lisäksi keskiössä ovat tietysti potilaiden ja heidän perheidensä tarinat. Tarinansa kertovat muun muassa leukemiaa sairastava Vili ja keskosena syntynyt Joakim perheineen. 

Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 11. joulukuuta klo 20.

Lue myös: Esko Eerikäinen toteuttaa hurjan kävelyhaasteen - vasta ihmisiltä saadut viestit saivat tajuamaan tempauksen haastavuuden

Lue myös: Tunteikkaassa Elämä Lapselle -konsertissa esiintyvät tänäkin vuonna monet tunnetut nimet

Kilpailut

Uusimmat