Kuva: Brother Firetribe / Promo

Brother Firetribe julkaisi uutta musiikkia - "Joululahja jengille"

09.12.2022 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Brother Firetribe tunnetaan muun muassa kappaleista For Better or For Worse, Heart Full of Fire sekä I Am Rock. Nyt yhtye julkaisi uuden singlen.

Kotimainen hard rock -yhtye Brother Firetribe julkaisi uutta musiikkia. Tänään ilmestynyt uusi single Man On A Mission on Joonas Parkkosen tuottama ja taustakuoroissa kuullaan Lost Societyn Samy Elbannaa ja Taz Fagerströmiä.

-Siitä joululahjaa jengille, toivottavasti tykkäätte tästä uudesta kappaleesta yhtä paljon kuin me itse! Meillä on biisistä vahva tunne, että ollaan oikeiden asioiden äärellä, yhtyeen laulaja Pekka Heino kertoo tiedotteessa. 

- Lähdettiin ammentamaan fiilistä alkuaikojen Brother Firetribe -soundista kuten kasarileffoista... voimmekin sanoa: Mission accomplished! Hyvää joulua ja parempaa seuraavaa vuotta, Heino päättää.

Yhtye on parhaillaan studiossa Joonas Parkkosen kanssa ja uusia julkaisuja voi odottaa jo ensi vuoden alkupuoliskolle.

Brother Firetribe tunnetaan muun muassa kappaleista For Better or For Worse, Heart Full of Fire sekä I Am Rock. 

Lue myös: Tommi Läntinen ja Michael Monroe tekivät joulun klassikkobiisistä oman version - "Sydämestä tuli"

Kilpailut

Uusimmat