Slipknot-laulajan ja Gunnari-tähtien kimppakokeilu meni myttyyn

30.10.2009 14:16 -

Slipknot- ja Stone Sour -yhteiden vokalisti Corey Taylor on paljastanut käyneensä koelauluissa ex-Guns N' Roses -jäsenistä muodostuneen Velvet Revolverin solistinpallille. Yhteistyö ei kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla.

- Koelaulu oli todella coolia. Kyseessä oli tilanne, jossa pääsin jammailemaan legendojen kanssa, se oli mahtavaa.  Teimme muutamia demoja, mutta homma jäi siihen. Vaikka yhteistyö ei onnistunutkaan, olemme silti kavereita ja tunnen silti kunnioitusta heitä kohtaan, Taylor kertoi Altitude TV:n haastattelussa.

Velvet Revolver ja ex-Gunnari-kitaristi Slash kitaristi hiljattain omalla kotisivullaan, että bändi todellakin oli harkinnut Taylorin ottamista bändin jättäneen Scott Weilandin tilalle.

- Hetken näytti siltä, että Coreysta tulisi laulaja. Tulimme sittemmin kuitenkin toisiin aatoksiin.

Velvet Revolver jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle laulaja Scott Weilandin lähdettyä viime vuonna takaisin aikaisemman yhtyeensä, Stone Temple Pilotsin riveihin. Bändin muut jäsenet ovat sittemmin keskittyneet omiin projekteihinsa.

Kilpailut

Uusimmat