Suosittu poikabändi tunnustaa: ”Olemme tehneet liian monta cover-kappaletta”

02.11.2009 15:00 -

Irlantilainen Westlife-poikabändi on saanut urallaan kaupaksi yli 40 miljoonaa levyä. Vaikka yhtye on kerännyt parhaat listasijoituksensa cover-kappaleilla, bändin jäsen Mark Feehily kertoo, että kokoonpano on tehnyt liikaa lainabiisejä, raportoi Contactmusic.

- Olemme menneet liian pitkälle cover-biisiemme kanssa. Ehkä meidän olisi pitänyt hillitä muiden tekemien kappaleiden äänittämäistä, Feehily sanoo.

Laulaja perustelee lainabiisejä levy-yhtiön painostuksella. Miehen mukaan yhtiö ei ole halunnut ottaa liian isoja riskejä ja sen vuoksi bändiä on kehotettu tekemään jo ennalta tuttuja kappaleita.

Kaikesta huolimatta Westlife jatkaa uusilla julkaisullaan tuttua tyyliä. Yhtyeen uusin single on sekin cover-versio, tällä kertaa jenkkiläisen Daughtryn What About Now -kappaleesta.

- Uusi singlemme on kyllä cover, siinä mielessä että se on jo äänitetty aiemmin jonkun toisen artistin toimesta. Se ei ole kuitenkaan cover samalla tapaa kuin esimerkiksi Mandy-hittimme oli. Daughtryn kappale kun ei ole jo valmiiksi superhitti, Feehley selittää.

Vuonna 1998 perustettu Westlife on julkaissut uransa aikana yhdeksän studioalbumia. Bändi nauttinut perustamisetaan lähtien suursuosiota ja muun muassa saavuttanut 14 Brittien singlelistan ykköspaikkaa.

Kilpailut

Uusimmat