Kuva: AOP

Iron Maiden -kitaristi oli ehdolla Def Leppardiin - "Hän on uskomaton"

20.06.2023 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lopulta Dio-yhtyeestä tuttu Vivian Campbell liittyi Def Leppardiin.

Def Leppard -kitaristi Steve Clark menehtyi vuonna 1991 ja yhtye alkoi etsimään pian uutta soittajaa riveihinsä.

Yhtyeen toinen kitaristi Phil Collen muistelee, kuinka he kutsuivat viisi muusikkoa kokeilemaan. Yksi kutsutuista oli Adrian Smith, joka oli tuolloin lähtenyt Iron Maidenista.

- Adrian on uskomaton ja hän laulaa hienosti. Haimme hyvän soittajan lisäksi hyvää laulajaa. Soitimme myös John Sykesin kanssa, Collen sanoo Eonmusic-julkaisun haastattelussa. 

Lopulta Dio-yhtyeestä tuttu Vivian Campbell liittyi Def Leppardiin.

- Vivian sopi heti mukaan. Se tuntui heti oikealta ja aivan kuin hänet olisi tarkoitettu soittamaan meidän kanssamme. 

Campbell soittaa edelleenkin Def Leppardissa. Adrian Smith liittyi takaisin Iron Maideniin vuonna 1999. 

Def Leppard esiintyi kesäkuun alussa Hyvinkään Rockfest-tapahtumassa.

Lue myös: Millaista musiikkia Iron Maiden ei koskaan tekisi? Adrian Smithillä mielipide asiaan

Lue myös: Iron Maidenin Adrian Smith yhteistyössä Richie Kotzenin kanssa - albumi julki maaliskuussa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat