RNB-tähti pitkästä aikaa lavalle - täysin yksin
RNB-tähti Rihanna esiintyy ensimmäistä kertaa soolona pahoinpitelykohun jälkeen, kertoo Contactmusic. Neitokainen joutui helmikuussa vetäytymään pois Grammy-gaalasta, sillä oli ottanut yhteen silloisen poikaystävänsä Chris Brownin kanssa päivää ennen.
Nainen ei ole aiemmin uskaltautunut yksin lavalle suurta julkisuutta saaneen kohun jälkeen. Soolopaluu tapahtuu American Music Awards -gaalassa 22. marraskuuta. Tämä on jo kolmas kerta, kun Rihanna esiintyy kyseisessä gaalassa. Hän esitti gaalassa Umbrella-hitin vuonna 2007 ja Rehab-biisin vuonna 2008.
American Music Awards -gaalassa esiintyvät tänä vuonna myös muun muassa Idol-tähti Kelly Clarkson, Alicia Keys, Jennifer Lopez ja Black Eyed Peas.
Kilpailut
Uusimmat
Tuoko juhannus mukanaan flirttiä, matkoja vai rentoa oleilua? Katso, mitä tekoälyn luoma horoskooppi lupaa
Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä
Suomalaisessa salibandyssa epäillään kiellettyä vedonlyöntiä: "Vakava kokonaisuus"
Näytä lisää