Kuva: Handout

Stam1na esiintyy Helsingin jäähallissa marraskuussa - mukana myös Diablo

21.08.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Stam1na julkaisee uransa kymmenennen albumin X 29. syyskuuta.

Lemistä lähtöisin oleva metalliyhtye Stam1na esiintyy Helsingin Jäähallin Black Boxissa perjantaina 3. marraskuuta.

Stam1nan lisäksi Jäähallin lauteilla tullaan näkemään kolme lämmittelijäbändiä, joista aikaisemmin julkistettiin ruotsalainen Corroded sekä ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva hollantilainen Dear Mother.

Nyt Stam1na tiedottaa, että kolmantena lämmittelijänä nähdään suomalainen metalliylpeys Diablo. 

Jäähallin lisäksi Stam1na keikkailee ahkerasti ympäri Suomea. Näet keikkapäivämäärät alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. 

Stam1na julkaisee uransa kymmenennen albumin X 29. syyskuuta. Janne Joutsenniemen tuottamalta albumilta on jo ilmestynyt Vereen piirretty viiva -niminen single.

- Kyseessä on reipas, menevä ja melodinen kappale, joka ylistää metalliveljeyttä tai -sisaruutta. Rumpalimme sanoi, että biisi kuulostaa siltä, että Kaikka on laittanut lippiksen väärinpäin ja alkanut skeittamaan, biisin säveltänyt basisti Kai-Pekka Kangasmäki kertoi vastikään Voice.fi:n haastattelussa.

Stam1na on yksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä ja se on niittänyt mainetta myös ulkomailla. Yhtye on voittanut urallaan muun muassa viisi Emma-palkintoa ja saanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä.

Lue myös: Stam1na soittaa syksyllä Helsingin jäähallissa Black Box -keikan - mukana kolme lämmittelijäbändiä

Lue myös: Stam1nan musiikki kelpaa myös ulkomailla - yhtyeen basisti kertoo, millainen vastaanotto oli Japanissa

Lue myös: Stam1nan tarina julkaistaan kirjana - "Kertoo enemmän kuin pelkkä historiikki"

Kilpailut

Uusimmat