Kuva: AOP

Slipknot-laulaja paljastaa karmivimman fanilahjan, jonka yhtye on saanut - "Haisi helvetin pahalle"

24.08.2023 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Taylor muistelee Revolver-julkaisun haastattelussa erästä fania, joka toi todella hämmentävän lahjan Slipknotille.

Slipknot on yksi maailman suosituimmista metalliyhtyeistä. Miljoonien fanien ihailema yhtye saa myös valtavan määrän erilaisia fanilahjoja.

Slipknot-laulaja Corey Taylor muistelee Revolver-julkaisun haastattelussa, millaisia karmivia lahjoja yhtye on oikein saanut. Varsinkin yksi hetki muistuu laulajan mieleen. 

- Hollannissa asui eräs Crazy White Sean, joka oli hurja Slipknot-fani. Hän oli outo artisti-muusikko Amsterdamista. Kun olimme soittamassa siellä ystävänpäivänä, hän toi meille oikean lehmän sydämen lahjarasiassa. Se haisi helvetin pahalle.

- Joku yritti ottaa siitä haukun ja oksensi heti. Ajattelin, että tuo on typerintä, mitä olen nähnyt.

Taylor kuitenkin sanoo, että vaikka lahja oli erikoinen, oli Seanilla sydän paikallaan.

- Hän saattoi aluksi tuntua uhkaavalta, mutta lopulta hän oli oikea kullannuppu. Hän menehtyi noin 10 vuotta sitten ja se oli surullista. 

Slipknot on yksi menestyneimmistä nu-metal-yhtyeistä koskaan. Bändi on myynyt maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia levyjä ja voittanut arvostetun Grammy-palkinnon.

Corey Taylor. (kuva: AOP)

Lue myös: Slipknot-yhtyeen jäsen loukkaantui - ei vaikuta kiertueeseen

Lue myös: Slipknot-laulaja muistelee edesmennyttä Joey Jordisonia - 'Hänen demoninsa olisivat tappaneet normaalin ihmisen'

Lähde: Revolver

Kilpailut

Uusimmat