Boyzone julkaisee tribuutti-singlen edesmenneelle jäsenelleen

09.11.2009 13:45 -

Boyzone-yhtye ilmoitti hiljattain julkaisevansa uuden levyn edesmenneen jäsenen, Stephen Gatelyn muistolle. Yhtye kertoo nyt, että esimakua albumista tullaan saamaan tribuutti-singlen muodossa, kertoo Angryape-sivusto.

Tulevalla, vielä nimettömällä singlellä tullaan kuulemaan edesmenneen Gatelyn aiemmin julkaisemattomia lauluraitoja. Sinkku tulee ilmestymään kauppoihin ensi vuoden puolella. Kappaletta on ollut kirjoittamassa bändin kanssa yhdessä brittilaulaja Mika.

- Meillä on paljon julkaisemattomia lauluraitoja. Stephen pääsee loistamaan niillä upealla tavalla. Voin luvata, että kyseessä tulee olemaan ensi vuoden mahtavin biisi, laulaja Ronan Keating kertoo.

Keating sanoo, että tuleva single ja levy kunnioittaa Gatelyn muistoa arvokkaalla tavalla. Albumi on omistettu edesmenneelle tähdelle, hänen perheelle, faneille sekä yhtyeelle itselleen.Stephen Gately löydettiin kuolleena

Mallorcan asunnostaan 10. lokakuuta. Kuolemaan ei liity rikosta. Gatelyn hautajaiset järjestettiin 17. lokakuuta Dublinissa.

Kilpailut

Uusimmat