Kuva: Hanna Levänen

Suomalainen k-pop-yhteisö on voimissaan - eteläkorealainen B.I veti Kulttuuritalon täyteen

22.10.2023 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lokakuun 5. päivänä Helsingissä esiintyi eteläkorealainen artisti B.I. Kesällä myyntiin tulleet liput myivät nopeasti loppuun, ja moni etsi omaansa vielä keikkapäivänä. Suomessa on kysyntää k-pop-konserteille ja niitä kaivataan kipeästi lisää.

Kulttuuritalolla nähtiin lokakuussa tunnettu k-pop-artisti, kun B.I vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa. Hänen tällä viikolla päättynyt kiertue kattoi useita eri maita. 

K-pop-artistien konsertit yleistyivät Suomessa ennen koronaa. Pandemia kuitenkin laittoi esityksille stopin eikä sieltä ole päästy palaamaan samanlaiseen nosteeseen.  

B.I Kulttuurtalon lavalla. (kuva: Hanna Levänen)

Espoolainen Mari Helppi, 27, kokee, että suuri tekijä musiikkitapahtumien vähenemisessä on konserttipaikkojen sulkeminen. 

- The Circus, Gloria ja Nosturi suljettiin, joten meille jäi jäljelle vain Kulttuuritalo tänne Helsinkiin, joka on hyvin rajoittava tekijä, Helppi harmittelee. 

Fanit kaipaavat Helsinkiin uusia keikkapaikkoja. Haaveena ei ole suuret areenat vaan muutaman tuhannen ihmisen tapahtumapaikat. Tämän uskotaan vetävän k-pop-artisteja herkemmin Suomeen. 

Taru Nieminen ja Mari Helppi. (kuva: Hanna Levänen)

- Tampereella olisi paljon hyviä paikkoja, mutta artistien on vaikeampi saada tavaroitaan sinne, viitasaarelainen Taru Nieminen, 28, sanoo. 

Kysyntää konserteille kyllä olisi. Useimmat myydään hetkessä loppuun ja moni jää vielä ilman lippua. Suomi vetää konserttikävijöitä kotimaan lisäksi myös ulkomaita myöten. Osa faneista kiertää kiertuetta maasta toiseen artistin mukana. 

- Ruotsista, Venäjältä ja Isosta-Britanniasta tulee paljon ihmisiä tänne katsomaan artisteja. Myös Etelä-Koreasta saakka, Helppi kertoo.  

Suomalaisten fanien määrä yllättää artistit 

Eteläkorealainen populaarikulttuuri on kasvattanut jalansijaa Suomessa jo useamman vuoden ajan. Erityisesti erilaiset tv-sarjat ja k-pop ovat suuressa suosiossa. K-popin kuuntelijoita löytyy Suomesta tuhansia. 

Oululaiset Maria Lehtoranta, 19, ja Sanni Särkiaho, 20, odottivat keikalta ennen kaikkea hyvää show'ta. Illan konsertti on heille ensimmäinen mahdollisuus nähdä B.I livenä. Särkiaho on ollut fani jo vuodesta 2018, kun hän löysi B.I:n entisen yhtyeen iKONin.  

- Se ihminen on minulle niin tärkeä, että tuntuu etten usko tätä vieläkään, Särkiaho iloitsee. 

Lehtorannalle tämä on ensimmäinen k-pop-konsertti, Särkiaho sen sijaan on käynyt keikoilla Suomen lisäksi muun muassa Puolassa. Hän ei ole ainut suomalainen, joka suuntaa matkansa ulkomaille nähdäkseen suosikkiartistinsa. 

Sanni Särkiaho ja Maria Lehtoranta. (kuva: Hanna Levänen)

Illan esiintyjä B.I hämmästeli myös välispiikkinsä aikana, kuinka moni häntä saapui katsomaan Suomessa. Kulttuuritalon täyttäneet fanit eivät varmasti jättäneet arvailujen varaan, etteikö häntä olisi odotettu tänne jo pitkään.  

Artisti antoikin energisen konsertin tiimellyksessä suomalaisille faneille lupauksen: “I will be back”. 

Artikkelin on kirjoittanut Hanna Levänen opinnäytetyötänsä varten. 

Lue myös: "Olet pilannut urasi" - K-pop-tähden aprillipila meni pahasti pieleen ja raivostutti somen

Kilpailut

Uusimmat