Kuva: Yle / Nelli Kenttä

Vuoden 2023 kuunnelluimmat radiobiisit julkaistiin

23.01.2024 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Kaikki top 3 -listauksen biiseistä ovat ilahduttavasti suomenkielisiä.

Vuoden kuunnelluin radiobiisi vuosimallia 2023 on KUUMAA-yhtyeen kappale Ylivoimainen.

Yhtye osallistui kyseisellä biisillä viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailuun, josta se sai isosti nostetta alleen. Vuoden 2023 aikana Ylivoimainen tavoitti suomalaisten radiokanavien kautta yhteenlaskettuna 186 miljoonaa korvaparia. Kappale piti peräti 12 viikon ajan radion soittolistojen ykköstilaa viikoilla 21-32/2023. Biisin tekijätiimiin kuuluvat Aarni SorvioJohannes BrotherusJonas Olsson ja Jonttu Luhtavaara.

Toiseksi sijoittui Behmin ja Olavi Uusivirran esittämä Viimeinen tanssi. Kappaleen sanoituksista, sävellyksestä ja tuotannosta vastaa Behm. Kappaleen tavoittavuus radiokanavien kautta oli yhteenlaskettuna 139,7 miljoonaa.

Kolmannelle sijalle kipusi yksi viime vuoden isoimmista hiteistä, eli Käärijän kappale Cha Cha Cha. Kappaleen ovat kirjoittaneet Aleksi Nurmi, Käärijä eli Jere Pöyhönen sekä Johannes Naukkarinen. Biisin ovat tuottaneet Aleksi Nurmi sekä Kiro. Tavoittavuus oli yhteenlaskettuna huimat 135,2 miljoonaa.

Ylivoimainen kerännyt myös Spotifyssä huimat 19 miljoonaa kuuntelukertaa. (kuva: Ari Virem / Universal )

Kuunnelluimmat radiobiisi -tilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään vuosidataan kattaen kaikki suomalaiset radiokanavat. Radiomonitor mittaa radiokanavien tavoittavuuksia ja radiobiisien soittokertoja.

Lue myös: Myrskyluodon Maija teki kovan tuloksen ensi-iltaviikonloppunaan: 'On valloittanut sydämet'

Lue myös: Suuri seikkailu -kilpailijat julki - mukana Hanna Tikander, UMK-finalisti ja Joonas Saartamo

Lue myös: Muodin huipulle -juontaja Miisa Grekov näkee muotibisneksessä tärkeän muutoksen: "Ihan mahtavaa"

Lähde: Radiomedia

Artikkelia korjattu 24.1.2024. Numerot koskevat kappaleiden tavoittavuuksia, eivät soittokertoja.

Kilpailut

Uusimmat