Brittiyhtyeen paluusta tehtiin dokumenttielokuva
Viime kesänä 15 keikan ajaksi yhteen palannut Blur julkaisee dokumentin. Ensi vuoden puolella ilmestyvän dokumentin nimi tulee olemaan "No Distance Left To Run".
NME.com-sivuston mukaan dokumentti tulee kertomaan orkesterin paluusta kesällä 2009. Dokumentti on nimetty bändin vuonna 1999 ilmestyneen singlen mukaan.
Dokumentin ovat ohjanneet Dylan Southern ja Will Lovelace. Yhtye on ollut tauolla vuodesta 2003 lähtien.
Katso dokumentin traileri tästä. (blur.co.uk)
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää