Brittipopin puhtoinen suuruus myöntää: Heroiini oli osa elämäämme!

17.01.2010 14:35 - Johannes Saukko

Blur-yhtyeen laulaja Damon Albarn on myöntänyt ensimmäistä kertaa, että yhtyeellä oli uransa huippuhetkillä omat seikkailunsa heroiinin kanssa.

Albarn kertoo brittilehti Telegraphille ajasta vuoden 1997 Beetlebum-hitin tienoilla. Hän vihjailee huumeseikkailuista, joista myös aikanaan huhuttiin runsaasti.

- Se koko aika tahraantui monella ihmisellä heroiiniin, kertoo Albarn.

Vuonna 1998 Albran erosi tyttöystävästään, Elastica-bändin laulaja Justine Frischermannista, ja maailmalle levisi huhuja heidän rajusta huumeidenkäytöstään.

- Se aika oli minulle helvettiä, toteaa Albarn Telegraphille.

Blurin basisti Alex James (kuvassa toinen vasemmalta) on puolestaan puhunut julkisuudessa jo pitkään itsensä ja bändin huumesekoiluista. Mies on jopa tehnyt tv-ohjelman Etelä-Amerikan kokaiinitehtaista. Nykyään James omistaa maatilan ja valmistaa juustoa.

Kilpailut

Uusimmat