”Musiikkikilpailuihin verrattuna urheilukisat reiluuden perikuvia”

27.01.2010 08:38 - Eeva Rajala

Lapin Kansan irtisanomiskohun keskipisteessä oleva toimittaja Johanna Korhonen kritisoi jyrkin sanoin musiikkikilpailuja. Korhonen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että urheilukisatkin ovat niihin verrattuna reiluuden perikuvia.

- Urheilijoita mitataan täsmällisesti sekunnein, sentein ja pistein. Koko sielunsa peliin pannut muusikko saa sen sijaan kuulla, että häneltä "puuttuu persoonallisuutta", "tulkinta ei ollut aivan kohdallaan" tai esityksestä "oli kateissa se jokin". Mitä helvettiä, karjaisisi urheilija, jos kuulisi saman. Muusikko nielaisee, Korhonen kirjoittaa.

Nainen ei ihmettele, miksi nuoret muusikot pyytävät lääkäreiltä apua sydämen hakkaamiseen ja käsien hikoiluun. Korhosen mukaan ei ole myöskään ihme, että esimerkiksi Sibelius-Akatemian kirjastosta löytyy useita kappaleita klassikkokirjaa Urheilijan psyykkinen valmennus.

Korhosella on keino, miten musiikkikilpailuissakin selvitettäisiin oikeasti se, kuka soittaa tai laulaa parhaimmin: osallistujat olisivat verhon takana. Tuomaristo ei tietäisi ennalta edes nimilistaa. Pahinta musiikkikilpailuissa on Korhosen mukaan se, että kaikki pitävät kilpailuasetelmaa normaalina.

- "Kilpailut tuovat muusikoille yleisöä, mediahuomiota ja työtilaisuuksia" kuuluu tavallisin perustelu. Aivan kuin kukaan ei muuten välittäisi musiikista tuon taivaallista.

Korhonen on toiminut muun muassa Journalisti-lehdessä. Pari vuotta sitten hänet nimettiin Lapin Kansan päätoimittajan tehtävään, mutta Alma Media purki sopimuksen ennen kuin nainen ehti aloittaa työt.

Kilpailut

Uusimmat