X Factor -tuomarille Emma-pysti!

04.02.2010 21:00 - Eeva Rajala

Uudessa X Factor -ohjelmassa tuomarina toimiva Gugi Kokljuschkin (kuvassa oikealla) palkittiin kultaisella Emma-pystillä illan gaalassa. Miehellä on runsaasti vuosia takanaan musiikkivaikuttajana.

Gugi aloitti musiikkiuransa vuonna -64 Topmost-yhtyeestä, josta hänet erotettiin viiden vuoden jälkeen. Vuonna -69 hän osallistui Syksyn säveleen tyttöystävänsä kanssa. Tämän jälkeen hän duetoi muun muassa näyttelijä/laulaja Titta Jokisen kanssa. 80-luvun alussa Gugi liittyi Almost-nimiseen bändiin, joka keikkaili tiiviisti.

Muusikkouransa jälkeen Gugi on toiminut musiikkibisneksessä. Hän toimi muun muassa kymmenen vuotta levy-yhtiö Universalin toimitusjohtajana. Viime vuonna nuo hommat sai jäädä ja hän siirtyi levy-yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Muutama vuosi sitten hänelle myönnettiin erikoispalkinto elämäntyöstä suomalaisen musiikin hyväksi.

Tällä hetkellä Gugi istuu myös X Factor -tuomaristossa. Xtra Factor -ohjelman juontaja Jukka Rossi kertoi aiemmin Voicelle pitävänsä Gugia nallekarhumaisena ja isällisenä.

Kilpailut

Uusimmat