Suomen viisuduo ihmeissään: Vikisihän Marco myös meidän suorituksesta!

08.02.2010 09:01 - Eeva Rajala

Suomen viisuedustaja Kuunkuiskaajat -duo on ymmällään viisukommentaattori Marco Bjurströmin saamista uhkailuista. Duo muistuttaa, että Marco kritisoi Eläkeläisten lisäksi muita.

- Vikisihän Marco myös meidän suorituksesta, ja hän oli aivan oikeassa siinä, duon toinen osapuoli Susan Aho sanoo Ilta-Sanomissa.

Eläkeläiset -humppapoppoon fanit ovat tulistuneita Marcolle, kun kommentaattori kritisoi tiukasti Eläkeläisten esiintymistä Suomen viisufinaalissa. Marcon kommenttien uskottiin vaikuttaneen myös lopputulokseen.

Eläkeläiset eivät ole käärmeissään viisut voittaneille Kuunkuiskaajille - päinvastoin. Humppaajat lähettivät neidoille selviytymispakkauksen Osloon. Paketissa oli tavaraa tiskiräteistä lähtien. Eläkeläiset ovat myös tulleet apuun, kun Kuunkuiskaajilla on ollut ongelmia. Kun viisujen ensimmäisessä semifinaalissa duolta unohtui haitari kotiin, soitinta lainattiin eläkeläisiltä.

Kilpailut

Uusimmat