Rocklegenda joutuu lopettamaan uransa tuskallisen korvien soimisen takia?

20.02.2010 12:00 -

The Who -yhtyeen kitaristi Pete Townsend on paljastanut olevansa epävarma siitä, pystyykö hän enää jatkamaan muusikon uraansa. Britti-legenda nimittäin kärsii äärimmäisen tuskallisesta korvien soimisesta, eli tinnituksesta.

Townsend kertoo Rolling Stone -lehden haastattelussa, että jo vuosikymmeniä miestä vaivannut tinnitus on palannut hiljattain niin voimakkaana, että hän joutuu nyt vakavasti harkitsemaan kykeneekö hän enää tulevaisuudessa musisoimaan lainkaan.

- Jos kuulo-ongelmani eivät helpota, The Whon on lopetettava. En näe suoraan sanottuna mitään muuta ratkaisua tilanteeseen.

Kitaristi kertoo, että aikoo vielä koettaa yhtyeen maaliskuisella hyväntekeväisyyskeikalla uutta kuuntelujärjestelmää, jonka ansiosta hänen ei tarvitsisi altistua liian suurelle äänenvoimakkuudelle. Mikäli siitä ei ole apua, voi The Whon ura olla ohi.

Vuonna 1964 perustettu yhtye on myynyt uransa aikana yli 100 miljoonaa albumia ja bändiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä brittirock-ryhmistä. Townsend on laulaja Roger Daltreyn ohella ainut yhtyeen alkuperäisjäsen.

Kilpailut

Uusimmat