Gunnarit peruivat yksityiskeikan – pettyneet vip-vieraat aloittivat mellakan

15.03.2010 17:35 -

Parhaillaan Etelä-Amerikkaa kiertävän Guns N' Rosesin oli määrä heittää yksityiskeikka viime perjantaina Brasilian Sao Paolossa sijaitsevalla klubilla. Bändi kuitenkin perui esiintymisen, mikä sai paikalle saapuneet vip-vieraat raivohinsa.

New York Post -lehden mukaan paikalla ollut yleisö odotti tuntikausia bändin keikkaa alkavaksi. Aikataulujen venyttyä aamun pikkutunneille, henkilökunta ilmoitti lopulta, että yhtye ei tule esiintymään lainkaan. Tästä yleisö ei pitänyt, vaan pisti pystyyn mellakan.

Paikalla ollut fani kertoi lehdelle, että keikan peruuntumisesta suuttuneet ihmiset alkoivat järjestelmällisesti laittaa paikkoja hajalle. Riehuvat vieraat pistivät matalaksi miltei kaiken käsiinsä sattuvan, aina wc-tiloista baarin irtaimistoon saakka.

Seuraavaksi illaksi Sao Paolon Estadia De Palmeras -areenalle sovittu keikka ei sekään sujunut kommelluksitta. Kesken esiintymisen lavalle lensi yleisöstä pullo, joka sai laulaja Axl Rosen raivoihinsa ja rokkari uhkaili bändin keskeyttävän keikan siihen paikkaan. Lopulta vokalisti kuitenkin leppyi sen verran, että konsertti saatiin heitettyä loppuun.

Kilpailut

Uusimmat