Foo Fighters –nokkamies joutui sairaalaan kahvin yliannostuksen takia!

23.03.2010 19:10 -

Foo Fightersistä ja Them Crooked Vultures -yhtyeistä tuttu Dave Grohl kertoo joutuneensa sairaalaan yllättävän syyn takia. Miehen mukaan hän joutui hakeutumaan hoitoon juotuaan yliannostuksen kahvia.

Grohl latasi hiljattain Youtube-sivustolle humoristisen videon, jossa kerrottiin muusikon joutuneen sairaalaan kahvin yliannostuksen vuoksi. Monet pitivät pätkää silkkana vitsinä, mutta rokkari kertoi eilisessä Absolute Radion haastattelussa, että näin ei kuitenkaan ollut.

Mies sanoi nauttineensa liikaa kahvia aikataulujen kiristyessä turhan tiukaksi. Muun muassa ympäri kellon jatkuneet studiosessiot eivät Grohlin mukaan tahtoneet sujua ilman kofeiinia. Muusikon mukaan yhtäkkiä kuvaan astuivat rintakivut, joiden takia mies näki parhaaksi hakeutua sairaalaan. Siellä lääkäri oli kieltänyt rokkaria enää juomasta kahvia.

- Äänitin öisin Them Crooked Vultuers -bändin kanssa, päivisin Foo Fightersin kanssa ja kotona odotti vielä huomiota vaativa vastasyntynyt vauva. Nukuin vain muutaman tunnin yössä, joten litkin litrakaupalla kahvia jaksaakseni. Se oli aivan liikaa.

Kilpailut

Uusimmat