The Baseballsin nimmarikeikka sekoitti Espoon – katso kuvat!

24.03.2010 07:15 - Eeva Rajala

Saksalainen menestyspoppoo The Baseballs heitti eilen ensimmäisen virallisen nimmarikeikkansa Suomessa. Paikkana oli Espoon Iso Omena -kauppakeskuksen aukio.

Nimmarikeikka käynnistyi iltapäivä neljältä, mutta aukiolla oli jo hyvissä ajoin Baseballs-faneja odottamassa. Aukio oli aivan täynnä väkeä yläkäytäviä myöten ja liukuportaatkin oli täynnä nuorisoa.

Massahysteriaa oli havaittavissa. Yleisö kiljui korvia huumaavasti, kun bändin pojat tulivat lavalle ja kiljunta peitti äänet joka kerta, kun joku kolmikosta sanoi jotain.

Innokkaiden fanien virta näytti olevan loputon Espoossa. Onnelliset fanit saivat yhtyeen komistuksilta nimmareita, pääsivät kättelemään hyväntuulisia laulajia ja ottamaan kuvia idoleistaan.

Baseballs heitti tapahtuman aikana a cappellana pätkän Umbrella-hitistään ja näytti, että osaavat myös edelleen puhua suomea.

Lavalla kuultiin muun muassa Voicen Heräämön heille opettama "eiks oo siistiä" -lausahdus.

Kilpailut

Uusimmat