Viisufanit hämmästelevät: Miksi Kuunkuiskaajien esikatseluvideo on pilalla?

31.03.2010 09:06 - Eeva Rajala

Suomen euroviisuedustajien esikatseluvideo on viallinen - pahemman kerran. Viisufanit ovat huomanneet, että kuva ja ääni eivät ole videolla koko aikaa synkassa ja ääni kuulostaa oudolta.

- Ääni laahaa alussa, ja kuulostaa siltä kuin tytöillä olisi s-vika, duon manageri Jari-Pekka Jouppi kertoo Ilta-Sanomissa.

Virheen takana on yleisradioliitto Ebu, jolle Joupin mukaan Yle oli lähettänyt videon asiallisesti. Ebu oli todennäköisesti ladannut video väärin koneille. Video löytyy muun muassa euroviisujen virallisilta nettifoorumeilta sekä Youtubesta. Kuunkuiskaajien keskuudessa ollaan tietenkin harmissaan tapauksesta.

- Kukapa haluaisi, että oma ääni kuulostaa hassulta, Jouppi kysyy.

Joupin mukaan on kuitenkin hyvä, että viisufanit ovat ymmärtäneet videossa olevan tekninen virhe. Euroviisut järjestetään Oslossa toukokuussa.

Kilpailut

Uusimmat