The Baseballs odottaa Suomen valoisia iltoja
Supersuosiota nauttiva The Baseballs nähdään tänä kesänä monilla kotimaisilla festareilla. Yhtye odottaa näkevänsä Suomen valoisan kesän.
- Soitamme melko myöhään illalla, mutta silti ei tule pimeää, yhtyeen laulaja Digger intoilee Voicelle
Suomalaisten tanssitaidot ovat jääneet yhtyeen mieleen.
- Näimme Suomessa keikkaillessamme miten hyviä olette tanssimaan tämän kaltaisen musiikin tahdissa.
Myös suomalaiset ihmiset ovat painuneet yhtyeen mieleen hyvän kohtelun vuoksi.
- Suomessa ihmiset hymyilevät paljon.
The Baseballs nähdään kesän aikana muun muassa Riihimäki Rockissa ja The Voice Juhannus Himosfestivalissa.
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää