Kymppilinja: Emme ole yhden hitin ihme!

20.07.2010 14:16 - Karoliina Kotala

Kymppilinjan Janne Ordén kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, ettei tiedä enää itsekään mitä tyylilajia yhtye edustaa.

Hiphop-yhtye Kymppilinja on kokenut viimeisen vuoden aikana kovia, kun bändin studioon murtauduttiin viime talvena. Ordén myös pahoinpideltiin juhannuksen jälkeen ja mies on joutunut jäämään kesän keikoilta pois.

-Managerimme sanoo, että jos Suomeen putoaa meteoriitti, se osuu meidän keikkabusiimme. Harmittaa, että nyt kun keikkoja on paljon, joudun jäämään kotiin, Ordén kertoo Me Naiset -lehdelle.

Yhtyeen kappale Minä on soinut viime aikoina radiokanavilla tiuhaan, mutta Ordén ei usko Kymppilinjan suosion jäävän yhteen kappaleeseen.

-Emme todellakaan ole yhden hitin ihme. Teemme musiikkia palolla ja intohimolla, 26-vuotias Ordén kertoo.

Ordén myös kuvailee yhtyeen kolmannen levyn koostuvan eri tyylilajeista ja saavansa musiikkiinsa vaikutteita esimerkiksi popista, elektrosta ja soulista. Kymppilinjan uusin albumi julkaistaan 4. elokuuta.

Lähde: MeNaiset

Kilpailut

Uusimmat