Mistä uusi koti kotimaiselle festarille?

18.08.2010 17:17 -

Espoossa vuosittain kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävälle Kivenlahti Rockille etsitään uutta sijoituspaikkaa. Nykyinen sijainti Marin kentällä on ollut jo usean vuoden ajan vaakalaudalla alhaisten desibelirajojen vuoksi.

- Asetetut raja-arvot lähitalojen luona ovat tällä hetkellä niin alhaisella tasolla, että täysipainoisen ulkoilmakonsertin läpivienti alueella on erittäin vaikeaa. Bändien toiveet ja desibelimääräykset
ovat liian kaukana toisistaan, siksi olemme lähteneet etsimään uutta mahdollista sijoituspaikkaa, kertoo Kivenlahti Rockin promoottori Jere Makkonen.

- Myös tapahtuman lopetus klo 22 on varsin aikainen. Toiveena olisi löytää paikka, jossa soitto voisi jatkua ainakin puolille öin. Urheilukentän ja puistoalueen yhdistelmiä Espoosta löytyy useita, niiden kartoitus on parhaillaan käynnissä. Myös junaradan varsi voisi
tulla kysymykseen, silloin kulkuyhteydet paranisivat huomattavasti niin Helsingin kuin Kirkkonummen suunnaltakin, jatkaa Makkonen.

Uusi paikka pyritään löytämään alkusyksyn aikana. Kivenlahti Rock -nimen käytön jatko ja soveltuvuus mietitään sitten, kun uusi paikka on löytynyt. Tapahtuma järjestetään ensi vuonna 10.-11.6.2011.

Kilpailut

Uusimmat