Kaikki artikkelit
Ensi kesänä kahdeksatta kertaa järjestettävän Kivenlahtirockin alue laajenee. Lisäksi ohjelmistoon on saatu lisää kiinnityksiä.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Kivenlahti Rockin ensimmäiset esiintyjät julkaistiin tänään. Mukana ovat Suomen tämän hetken kovimmat artistit.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Kivenlahtirock siirtyy tulevana viikonloppuna järjestettäväksi Espoon Kivenlahden sijasta Leppävaaraan. Monet uskolliset festarikävijät ovat päättäneet boikotoida tapahtumaa sen paikan vaihdon vuoksi.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Kivenlahti Rock aiheuttaa tilapäisiä muutoksia Leppävaaran urheilupuiston ja sen lähialueiden liikennejärjestelyissä ensi maanantaista alkaen.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Espoossa ensi kesäkuussa seitsemättä kertaa järjestettävän Kivenlahti Rockin ensimmäiset esiintyjät ovat varmistuneet.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Jo viiden vuoden ajan Espoon Kivenlahdessa järjestetty Kivenlahti Rock tullaan siirtämään järjestettäväksi toisaalle. Vaikka sijainti muuttuu, tulee festivaali musiikillisesti säilymään silti ennallaan.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Espoossa vuosittain kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävälle Kivenlahti Rockille etsitään uutta sijoituspaikkaa. Nykyinen sijainti Marin kentällä on ollut jo usean vuoden ajan vaakalaudalla alhaisten desibelirajojen vuoksi.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Pmmp esiintyi menneenä viikonloppuna Espoon Kivenlahti Rockissa lauantain pääesiintyjänä.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Viime viikonloppuna 11.-13. kesäkuuta Espoossa järjestetty Kivenlahti Rock keräsi kolmen päivän aikana yhteensä 9000 kävijää ja jäi yleisötavoitteestaan.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Aleksi Valavuori toimi Espoon Kivenlahti rockin juontajana menneenä viikonloppuna. Erikoista oli se, että juontajalla oli kesäfestarilla jalassaan pitkät kalsarit.
Viihde
yli 15 vuotta sitten
Espoon Kivenlahdessa järjestettävä Kivenlahti Rock järjestetään jälleen ensi viikonloppuna. Viikonloppu on festivaalin tulevaisuuden kannalta merkittävä.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Espoon Kivenlahti Rock on paljastanut lisää kesäkuun artistikiinnityksiä. Festivaalin yhdeksi pääesiintyjäksi saapuu yksi kotimaisen indie-musiikin kovimmista vientivalteista.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Koko nuoruutensa Kivenlahdessa viettänyt juontaja Aleksi Valavuori juontaa Kivenlahti Rockin tänä vuonna. Aleksi on etenkin paikallisille tuttu nimi aina 80-luvulta lähtien.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Kivenlahti Rock alkaa alkaa tänään Espoossa, portit avataan klo 15. Rakennus on sujunut aikataulussa, vaikka viimeiset kaksi vuorokautta vettä on satanut lähes tauotta. Nyt keli tapahtuma-alueella näyttää olevan paranemaan päin, taivas on vaalentunut ja vesisade on hiipumassa.
Musiikki
yli 16 vuotta sitten
Ensi kesäkuun alussa viidettä kertaa järjestettävä Kivenlahti Rock laajenee 3-päiväiseksi, perjantain ja lauantain lisäksi mukaan tulee nyt sunnuntai-päivä.
Musiikki
yli 16 vuotta sitten