Pukeutuako mustiin? Kantrilegendan kuoleman vuosipäivä

12.09.2010 16:06 - Eeva Rajala

Amerikkalainen laulaja/kitaristi Johnny Cash kuoli tänä päivänä vuonna 2003. Perinteisesti Cashin syntymäpäivänä miehen faneja on pyydetty pukeutumaan mustiin - miksei siis myös miehen kuolinpäivänä.

Mustiin pukeutuminen liittyy Johnny Cashin vankilaesiintymisiin, missä hän oli pukeutunut mustiin ja sai lempinimen The Man In Black. Cash esiintyi useasti täysin mustissa. Tämä taisteli 70-luvun muiden kantriartistien vaatetusta vastaan.

Johnny Cashia on pidetty yhtenä vaikutusvaltaisimmista muusikoista. Vaikka hänet muistetaan parhaiten kantrilauluistaan, hän liikkui paljon myös muun muassa rokin, bluesin ja folkin maailmassa. Parhaiten Cashin soundin kuulee kappaleista kuten I Walk The Line, Folsom Prison Blues, Ring Of Fire ja Nine Inch Nails -coveri Hurt.

Cash kuoli diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin 12. syyskuuta vuonna 2003, vain vajaat neljä kuukautta vaimonsa kuoleman jälkeen. June Carter Cash oli kertonut miehelleen ennen kuolemaansa, että hänen täytyy jatkaa työskentelyään. Mies esiintyikin vielä paria kuukautta ennen kuolemaansa.

Kilpailut

Uusimmat